Uusiksi ei voi ottaa

Tiistai 6.7.2010 klo 19:04 - maria

Kerran täällä vain käydään. Kesäisen laiturin nokassa istuessa ajatus ei tule yleensä ensimmäisenä mieleen. Kiireessä suorittaessa sitä ei aina osaa edes muistaa.

Me olemme täällä vain hetken. Ja sitten tuo hetki on ohi. Se minkälaisen jäljen jätämme tänne jälkeemme jääville, on suoraa seurausta teoistamme.

Baibai beibi, beibi baibai. Uusiksi ei voi ottaa.

***

Syy-seuraussuhteiden lainalaisuudet ovat kai loppujen lopuksi aika yksinkertaisia. Otetaan esimerkiksi vaikkapa yhteiskuntarauhan ylläpitäminen.
On varmasti mahdotonta saada koskaan aikaiseksi sellaista maailmaa, jossa jokainen lapsi saa perheeltään hyvät elämäneväät. Sellaisiksi voisi katsoa luottavaisuuden, suvaitsevaisuuden, välittämisen, uutteruuden ja ymmärryksen siitä, että oma toiminta määrittelee tulevaa.
Onneksi lapsi kuitenkin kohtaa maailmassa muitakin kuin omia perheenjäseniään. On toivottavasti hyviä naapurin tätejä ja setiä ja muita ystävällisiä kasvoja, jotka kannustavat katsomaan maailmaa avarasti. Lähiyhteisön suhtautuminen lapseen muokkaa ja ohjaa. Samoin tekee yhteiskunta.
Kouluissa opettajat ja muut vastuulliset aikuiset tarvitsevat työrauhan pystyäkseen omalta osaltaan tekemään kasvatustyötään. Jos he eivät sitä saa, on se omiaan heikentämään lapsen ja nuoren mahdollisuutta kantaa oman elämänsä vastuuta.
Itsestään ja muista välinpitämätön nuori ei ole ollut lähtökohtaisesti paha. Hän heijastaa ympäristönsä toimintaa. Siksi on käsittämätöntä, että koululaitos on joutunut sellaisen kustannustehokkuuden kouriin, jossa tarjolla on yhä vähemmän ihmistä eheyttävää sekä luovuutta ja ajattelua vahvistavaa toimintaa. Ja vielä käsittämättömämpää on, että tämä selitetään sillä, että koulun ei kuulu tällaista opettaa. Että kasvatustehtävä on yksinomaan vanhempien velvollisuus, myös sellaisten, joilla ei tarvittavia taitoja ole.
Miten sokea pystyy ohjaamaan rampaa? Ja mihin suuntaan sokean ohjaaman ramman lapset osaavat kulkea?
Kestävän ihmisyyden kehitys vaatii myös yhteiskunnan satsauksia.

Oikein ohjattuna ja välittämistä kokeneena Porvoon ampujakin olisi saattanut aseen hankkimisen sijaan ostaa dekkarin ja saada siitä riittävän määrän jännitystä elämäänsä.

***

Kun Tommy Tabermann teki aikoinaan aloitteen ihmisyyden ottamisesta oppiaineeksi, sille naureskeli moni. Tommy viis veisasi kyynikkojen vähättelevästä hymistelystä.
Tommy lähti, mutta me muut jäimme vielä hetkeksi. Jää siis meidän kontollemme viedä asiaa eteenpäin. Ainakin jos uskomme, että ihminen voi kasvaa ja oppia pyrkimään hyvyyteen.

Vasta viimeinen sammuttaa valot.

Ei tullut kiviniemestä kesää

Sunnuntai 20.6.2010 klo 10:43 - maria

Eduskuntavaaleihin on maanantaina 21. kesäkuuta tasan 300 vuorokautta. Aika on pitkä tai lyhyt riippuen odottajasta.

Mari Kiviniemen ykköstä edelsi Vanhasen puuhakas, mutta toimeton kakkonen. Puhetta on piisannut ja näennäisen tekemisen meininkiä.

Käytännössä Vanhasen ja Kataisen politiikka on tarkoittanut pitäytymistä yli kolme vuotta sitten tehdyn hallitusohjelman linjauksissa. Vaikka talouskriisin seurauksena maailma ympärillä muuttui nopeasti historiallisen haasteelliseksi, hallitus päätti olla korjaamatta valittua kurssiaan.

Ei siis ole kummallista, että oppositio odotti toiveikkaana uuden pääministeri Mari Kiviniemen viikonlopun minihallitusneuvottelujen tulosta. Eikä siksi ole kummallista, että oppositio on nyt pettynyt. Minihallitusneuvottelujen tulos oli laiha.

Nyt olisi ollut hyvä hetki lähteä valmistelemaan pääomaverotuksen muuttaminen progressiiviseksi sekä lisätä panostuksia työvoimapoliittisiin toimiin kuten esimerkiksi SAK on esittänyt.

Valtiovarainministeri Katainen totesi lauantaina, että ”nyt piti valita Suomen talouden vakauden ja poliittisen puuhakkuuden väliltä”.

Tämä taitaa olla Kataiselta tärkein irtiotto Vanhasen kakkoseen, jossa puuhakkuutta ja pontevuutta riitti kerrakseen, mutta kykyä toimia oikea-aikaisesti ja tuloksellisesti ei niinkään. Mutta sanallinen irtiotto ei ole sama asia kuin konkreettisesti toimeen tarttuminen.

Talouden vakauttamisen tärkeydestä ei voi olla kuin samaa mieltä. Millä aikavälillä ja miten talous vakautetaan, se onkin sitten eri juttu.

300 000 työtöntä ei ole vain tilastoluku, jota katsella kiirehtimättä. Jokaisen 300 000 työttömän kohtalo on paitsi hänelle itselleen, myös kansantaloudelle kestämätön tilanne. Se, että tässä joukossa on ennätysmäärä nuoria, tekee tilanteen suorastaan katastrofaaliseksi. Talouden vakauttaminen ei onnistu, jos työttömyyttä ei saada ripeästi taltutettua.

Harmaan talouden torjumisesta uudessa hallitusohjelmassa todetaan näin:

"Harmaan talouden torjuntaohjelmassa linjatut toimenpiteet toteutetaan. Kiireellisimpiä hankkeita ovat rakennusalan urakanantajan ilmoitusvelvollisuuden laajentaminen, lähetettyjen työntekijöiden verovastuun tehostaminen, verohallinnon vertailutietotarkastusten
mahdollistaminen luottolaitoksissa ja tilaajavastuulain mukaisten tietojen saaminen julkiseen rekisteriin."

Hyvä tavoite, mutta ei voi kun ihmetellä, että hallitus pitää edelleen yksisilmäisesti kiinni tuottavuusohjelmastaan. Harmaan talouden suitsemiseksi tarvitaan valvontaa. Tätä valvontaa ei hallituksen niukentamilla resursseilla pystytä toteuttamaan.

Minihallitusneuvottelujen tuloksena todetaan myös, että odotettavissa ei ole hallituksen toimesta leikkauksia. Tällainen puhe on retoriikan taidonnäyte vastuun siirtämisestä niille, joiden se on hankalinta kantaa. Kunnathan ovat nyt puun ja kuoren välissä velvoitteiden ja rahapulan yhteensovittamisen kanssa. Velvoitteista joudutaan tinkimään, kun ei ole raahaa niiden hoitamiseen. Hallitus sanoo, ettei leikkaa, mutta käytännössä Suomessa leikataan ja kovaa – kunnissa nimittäin.

Mutta jotain valoa ja uskoa minineuvottelujen 10 kohdan paperista löytyi.

Hallitus käynnistää valmistelun kansainvälisten suuntaviivojen mukaisesti laajemman kehitysindikaattorin käyttöön ottamiseksi bruttokansantuotteen rinnalle lähivuosina. Tällaiset indikaattorit kuvaavat talouden kehityksen lisäksi inhimillistä hyvinvointia ja ympäristön tilaa.

Kenen tai minkä hyvinvointi kertoo yhteiskunnan tilasta? Yleisesti talouden hyvinvointia mitataan bruttokansantuotteen mittareilla. Siinä ei oteta huomioon ympäristön kuormitusta, kotona tehdyn työn merkitystä tai työssä jaksamisen vaikutusta tuottavuuteen. Bruttokansantuotteen mittaamassa hyvinvoinnissa ei myöskään huomioida vaikkapa terveyspalveluiden tai kouluympäristön vaikuttavuutta. Lyhyesti sanottuna BKT on kuin lypsykone, joka imee maidon, mutta ei huomioi tuotantoeläimen terveyttä tai ympäristöä. Hetken aikaa maitoa kyllä heruu, mutta jos lehmä voi huonosti on tulos sen mukaista.

Mittarit eivät kuitenkaan yksistään tee kesää. Tarvitaan laajempi muutos politiikkaan. Sellainen, joka takaa kestävän kehityksen myös käytännössä – ei ainoastaan kvartaalitason tulosta.

Wahlroosin puklaus

Keskiviikko 9.6.2010 klo 15:52

Mursu (Odobenus rosmarus) on suuri, osittain vedessä elävä nisäkäs, jota tavataan Pohjoisella jäämerellä. Sen englanninkielinen nimi on walrus. Mursut kuuluvat petoeläimiin ja niiden elämää hallitsevat luonnon lait.

Björn Wahlroos on ihminen. Ihminen (Homo sapiens) on ainoa nykyisin elossa oleva ihmisten (Homo) sukuun kuuluva eläinlaji. Ihmisen erottaa muista maapallolla tallustelevista elämänmuodoista muun muassa meidän kyvystämme tehdä tietoisia valintoja ymmärtäen niiden seurauksia myös tulevaisuudessa.

 Björn Wahlroos (melkein walrus) totesi Financial Times -lehdessä: "Emme voi jatkaa ihmisten verottamista nykyisellä tavalla, emmekä voi jatkaa köyhyyden sekä rikkinäisten perheiden hyväksi tehtäviä tukiaisia." "We can't keep taxing people the way we do and we can't go subsidising poverty and broken families."

 Mielipidekyselyiden mukaan suomalaiset kannattavat vahvaa hyvinvointivaltiota ja haluavat ylläpitää julkisia palveluja. Kansalaiset haluavat, että yhteisiä veroeuroja käytetään syrjäytymisen estämiseen ja vähävaraisten ihmisten auttamiseen. Tästä hyvänä esimerkkinä on Kansaneläkelaitoksen vuonna 2007 teettämä kysely, jossa peräti 81 prosenttia suomalaisista katsoi köyhyyden hoidon ensisijaisesti julkisen vallan tehtäväksi.

Tämä on viisautta.

Kansanedustajina me toimimme kansan valtuuttamina päätöksentekijöinä. Kansan antama tuki hyvinvointiyhteiskuntaa kohtaan on vahva mandaatti taistella toimivan julkisen sektorin puolesta. Wahlroosin peräänkuuluttama talouden liberalisointi kuulostaa paikoin kuin sotahuudolta hyvinvointiyhteiskuntaa vastaan.

 Pärjää omillasi, tai älä pärjää olleenkaan -tyylinen ajattelu ei ole kestävä tai isänmaallinen. Esimerkiksi nyt dramaattisiin lukuihin noussut nuorisotyöttömyys vaatii hoitamista. Jos nuoria ei saada työllistettyä nyt, on riskinä viime laman kaltaisen jälkilaskun maksu myöhemmin. Kun yritysmaailmassa ymmärretään investoinnin merkitys tulevien voittojen varmistamiseksi, samaa ajattelua soisi myös ihmisistä huolenpitoon.

 Tuore sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehula toi viime viikolla terveisiä EU-maiden sosiaaliministereiden kokouksesta Luxemburgista, missä asetettiin yhteinen köyhyyden poistotavoite. Suomen osalta tämä merkitsee 150 000 köyhän suomalaisen auttamista.

Paras tapa poistaa köyhyyttä on mahdollistaa työnteko. Siihen tarvitaan paitsi työpaikkoja, myös työhön kykyeneviä ihmisiä.

Vähävaraisten suomalaisten auttaminen on meidän yhteinen tehtävämme. Jokainen meistä voi kohdata elämässään hetkiä, jolloin tarvitaan yhteiskunnan tukea. Elämä ei aina mene niin kuin suunnitellaan. Puhumattakaan lapsista joilla ei edes ole mahdollisuutta suunnitella ja valita perhettä johon syntyy. Suuri osa syrjäytymisestä on perittyä.

Ei kai kukaan ajattele vakavissaan, että Suomi menestyy, jos jätämme apuamme tarvitsevat auttamatta. Edes Wahlroos.

Mummot ja vaarit bruttokansantuotteen hampaissa

Torstai 3.6.2010 klo 9:56 - maria

Kun ihminen ikääntyy häntä aletaan tarkastella ongelmana ja kuluna.

Häneen liitetään seuraavia sanoja: huoltosuhteen tuomat haasteet, ikäkatastrofi, palveluntarpeen kasvu, lonkkaleikkaukset, hoitohenkilöstön riittämättömyys ja budjettivaje.

Kustannustehokkuutta ja kvartaaliajattelua pursuava yhteiskunta näkee elämän ehtoopuolen häiriötekijänä, rasitteena.

***

Luin ilolla äskettäin Helsingin Sanomista Vappu Taipaleen, Aulikki Kananojan ja Reijo Tilviksen ajatuksia ikääntyneiden roolista meidän yhteiskunnassamme.

He toteavat, että pitkäikäistyminen on ihmiskunnalle suuri voitto ja useimmille myös harras toive.

Toisaalta kirjoittajat tiedostavat vallitsevan todellisuuden toteamalla:" Kunnat keräävät esimerkiksi eläkeläisryhmiltä tilavuokria ja katkaisevat silläkin tavoin mielekkään omaehtoisen toiminnan."

Tähän voisi lisätä suurena huolena myös järjestöjen saamien avustusten vähenemisen niin Raha-automaattiyhdistyksen kuin kuntienkin taholta.

***

Sosiaali- ja terveyspolitiikan tavoitteena ei pitäisi olla yritysten toimintaedellytysten parantaminen, mutta niin vain sellainenkin kirjaus hallitusohjelmasta löytyy. Apua tarvitseva ihminen nähdään keinona tuottaa yritykselle voittoa. Eikä siinä mitään. Niinhän yrityksen kuuluukin toimia: tuottaa omistajilleen vaurautta. Mutta sitä on vaikea ymmärtää, mitä tekemistä sillä on sosiaali- ja terveyspolitiikan kanssa.

Samassa yhtälössä järjestöjen työ koetaan markkinoita häiritsevänä tekijänä.

Järjestöt marssitetaankin yhä useammin samaan kilpailutusriviin yksityisten palveluntuottajien kanssa. Se tarkoittaa kuolemaniskua monille yleishyödyllisille toimijoille, joilla on asiantuntemusta ja tahtoa, mutta ei taitoa laatia tarjouksia ja voimia kilpailla samalla viivalla monikansallisen privaattisektorin kanssa.

Mummoille ja vaareille esimerkiksi kotiapua lähimmäispalveluna tarjoavat järjestöt vetelevät näinä aikoina viimeisiä hengenvetojaan. Rahis ei voi niitä tukea, koska yksityinen sektori menettäisi asiakkaita voittoa tuottamattomille järjestöille.

Toisinkin voisi olla. Suomella on EU:n direktiivien puitteissa mahdollisuus määritellä tietyt palvelut yleishyödyllisiksi ja näin suojata ne kilpailutukselta. Byrokratian kielessä tämä luokitus on saanut nimen SGEI-palvelut.

***

Mitkä asiat ovat niitä, joiden pitäisi olla sosiaalipolitiikan keskiössä? Talouden toimintaedellytysten ja voittojen takaaminen eivät. Eriarvoisuuden vähentäminen, oikeudenmukaisuuden lisääminen, yhtäläisen kohtelun takaaminen ja hyvän elämän mahdollistaminen sen sijaan ovat.

Ikääntyneellä on oltava oikeus saada riittävää hoitoa ja hoivaa - sekä tukea kotona selviytymiseen. Kuntoutusta tarvitsevan seniorin on saatava kuntoutusta siitä huolimatta, että jonkun mielestä se ei "hyödytä" bruttokansantuotetta.

Bruttokansantuote ei ymmärrä, että maailmassa on mummoja ja vaareja, joiden merkitys omille läheisilleen on korvaamaton.

***

Hyvinvointi on enemmän kuin talouden menestys, se on kokonaisuus, jonka keskiössä on ajatus siitä, että voimme katsoa koko yhteiskuntaamme tuntematta häpeää.

Jyrki Katainen ja Joensuun tori

Maanantai 31.5.2010 klo 12:25

Minä pidän Jyrki Kataisesta. Hän hallitsee yleensä poliittisen argumentoinnin, on yleensä sympaattisen oloinen ja hyvin käyttäytyvä. Viime viikonlopun Kataisen oudon purkauksen Joensuun torilla voikin toivottavasti laittaa väsymyksen ja väärien korvaan kuiskuttelijoiden piikkiin.

Katainen kertoi lauantaina Ylen uutisille, että oli kuullut SDP:n taholta laitettavan kapuloita eläkeuudistusta pohtivien työryhmien työhön. Siis oli kuullut. Mistä, hän ei kertonut. Mutta huolissaan hän oli koko valtiovarainministerin arvovallallaan seisoessaan siinä Joensuun torin laidalla.

Jos minä olisin kokoomuslainen, olisin tällä hetkellä huolissani Kataisen arviointikyvystä. Ei kai Suomen suurimman puolueen puheenjohtaja voi räksyttää torin laidalla jonkun juorun perusteella? Edes vaalien läheisyys ei ole perustelu tällaiselle.

Vanhasen kakkonen on saanut paljon aikaan työryhmien perustamisen saralla. Eläkepolitiikkaa pohtivia työryhmiä taitaa olla toistaiseksi vasta 11, mutta onhan vielä aikaa perustaa uusia. Seuraaviin vaaleihin on vuosi aikaa.

Kymmenkunta eläkepoliittista työryhmää ei ole tämän hallituksen aikana saanut tuloksia aikaiseksi. Kataisen mukaan se on demareiden syytä. Siis puolueen, joka ei edes istu kyseisissä työryhmissä. Näin hän oli jostain kuullut.

No huh. Ja vielä toinen perään.

Vanhasen kakkoshallitus, jonka valtiovarainministerinä Katainen on istunut viimeiset kolme vuotta, syyttää saamattomuudestaan oppositiopuolue SDP:tä.

Ihan kertauksena, oppositiopuolueeksi kutsutaan niitä puolueita, jotka eivät ole hallituksessa. Hallituspuolueet päättävät oman hallituskautensa aikana tehtävistä ratkaisuista ja toteuttavat niitä vaikka oppositiosta ei tukea tulisikaan.

 Katainen kertoi myös harmistuneena, että SDP ei pidä hallituksen asettamia hyvinvointiyhteiskunnan pelastuspakettia valmistelevia työryhmiä vakavasti otettavina. Vaikea keksiä, että kuka pitää. Hyvinvointiyhteiskunta on jo valahtanut vyötäröään myöten suohon. Veropohjaa on rapistettu ja palveluita heikennetty.

Minä pidän Jyrki Kataisesta. Tulimme samaa matkaa lauantaina Joensuusta Helsinkiin. Jyrkistä ei voi olla pitämättä. Hän kestää painetta. Hänen ilmeensä ei värähtänyt edes silloin kun SDP:n puoluekokousväkeen kuuluvasta porukasta joku ehdotti, että kajauttaisimme ilmoille hyvin päättyneen kokousviikonlopun kunniaksi työväenlaulun. Ja kuka tietää, ehkä hän olisi yhtynyt iloiseen laulantaan – työväenpuolueen edustajahan hänkin kuulemma on.

Kenen syy kun Jeppe juo?

Tiistai 18.5.2010 klo 16:31 - maria

Lasten ja nuorten huostaanotot ovat tilastojen mukaan jälleen lisääntyneet. Lastensuojelun tukitoimia tarvitsisi useampi kuin joka kymmenes lapsi, mutta ei tarvitsemaansa apua saa. Lastensuojelun sijaishuollon määrä on kasvanut 1990-lamasta lähtien, jolloin tehtiin paljon pysyväksi jääneitä leikkauksia. Huostaanottojen määrä kasvaa yhä viiden prosentin vuosivauhtia.

 Tällaisten lukujen pitäisi toimia kiivaana hälytyskellona. Niinhän sitä luulisi. Ja silti lastensuojelun tukitoimenpiteitä on yhä vähemmän saatavilla. Syyksi sanotaan rahapula – kuntien rahapula.

 Sosiaali- ja terveysministeriössä pitkän virkamiesuran tehnyt Kimmo Leppo on kirjoittanut Kansan terveys on tahdon asia -selvityksen. Hän on nimennyt kirjasensa Olof Palmen "politiikka on tahdon asia" -lausetta mukaillen.

 Leppo toteaa muun muassa: "Kysymys on poliittisesta tahdosta ja siitä, että reaalipolitiikka lähenisi poliittista retoriikkaa. Elinolot, kasvuympäristö, ja kulttuuri ovat meitä yksilöitä suurempia voimia, ja kansanterveys määräytyy näistä sekä niitä muovaavasta poliittisesta tahdosta."

 Leppo tuo selvityksessään erinomaisesti esille syy-seuraus -suhteiden lainalaisuudet ja kokonaisnäkemyksen, joka tuntuu aivan liian usein jäävän toisarvoiseksi päätöksiä tehdessä.

 Myös lastensuojelujärjestöt ovat jo pitkään esittäneet huoltaan esimerkiksi perhetyön ja koulujen oppilashuollon puutteellisuudesta. Oireilevia lapsia ja heidän perheitään ei palveluiden vähenemisen vuoksi pystytä auttamaan oikea-aikaisesti.

 Kansan tulevan hyvinvoinnin kannalta on poliittisilla päätöksillä suuri merkitys. 90-luvun laman leikkauksista ei oltu vielä päästy sitä edeltävälle tasolle. Nyt tapahtuvat säästöt heikentävät siis jo silloin heikennettyjä palveluita.

 Mitä pidempään huonon tilanteen annetaan jatkua, sitä suuremmaksi tulee lasku tulevaisuudessa.

 Kun puhutaan Suomen kilpailukyvystä on osattava katsoa yhtä vaalikautta pidemmälle. Meidän voimavaramme on hyvinvoiva kansa. Terveyspolitiikkaa ei pidä katsoa vain sairauksien hoitamisen näkökulmasta. Pitää nähdä, mistä pahoinvointi ja syrjäytyminen saa alkunsa. Terve sielu on hyvinvoinnin perusta.

Tuloksena Friedmanin märkä uni?

Lauantai 8.5.2010 klo 15:08 - maria

Kreikan kriisissä tavalliset ihmiset täällä Suomessa ja Euroopassa kantavat nyt sen riskin, joka oikeasti kuuluisi rahoituslaitoksille ja pankeille. Järjestelmä, jossa voittojen kerääjät sosialisoivat riskinsä on täysin kestämätön. Ei voi olla niin, että ensin markkinavoimat mellastavat vain ahneuden määrittäessä rajat, ja sitten sotkuun osattomat kiristetään tällaisen toiminnan maksumiehiksi.

Sosialidemokraatit esittivät torstaina hallitukselle yhteisesti käytäviä keskusteluja siitä, miten seuraavaksi olisi paras toimia. Puolueeni haluaa, että Kreikka-pakettiin sisältyisi ehtoja, joilla vastaavien kriisien synty estetään. Pääministeri Vanhanen kuitenkin tyrmäsi SDP:n esityksen ykskantaan.

Samaan aikaan keskustan varapuheenjohtaja Antti Rantakangas vihjailee, että ne puolueet, jotka eivät hallituksen ehtoja sisältämätöntä pakettia hyväksy, jätetään seuraavissa hallitusneuvotteluissa hallituksen ulkopuolelle.

Rantakankaan muisti pätkii demokratian perussäännöistä.

On äänestäjien asia päättää siitä, minkälaisen hallituspohjan he maahan haluavat. Sitä ei keskustan varapuheenjohtaja päätä.

Uhkailun sijaan hallituspuolueissa pitäisi toimia aktiivisesti uusien rahoitusmarkkinasääntöjen puolesta kaikilla rintamilla ja kaikissa ytimissä. Muualla Euroopassa käydään jo kuumaa keskustelua esimerkiksi globaalien rahoitusmarkkinaverojen ja sääntelyn käyttöönotosta.

Kukaan ei pysty takaamaan, pelastuuko Kreikka tukipaketin avulla. Kreikalle rahaa lainatessaan Suomella on velvollisuus olla vaikuttamassa siihen, että vastaavaan jamaan ei jouduta uudestaan. Lainan myöntämiselle olisi ollut tärkeää laatia tiukat ehdot ja Suomen on toimittava johdonmukaisesti sen eteen, että päästään Euroopan laajuiseen poliittiseen yhteisymmärrykseen rahoituslaitosten ja pankkien toiminnan kehittämisestä vastuullisemmaksi.

Akuuttia kriisiä hoidettaessa on  käyty aivan liian vähän keskustelua myös siitä, mitä Kreikassa tulee seuraavaksi tapahtumaan. Kun Kreikassa tullaan mitä todennäköisimmin myymään kaikki mahdollinen valtion omaisuus, saadaanko tuloksena täysin Milton Friedmanin oppien mukaan toimiva maa? Historia on osoittanut hänen ideologiansa lisäävän kansan eriarvoisuutta ja romuttavan yhteiskuntarauhaa.

Meidän kaikkien puolesta on toivottava, että historia ei pääse toistamaan itseään.

Siksikin Suomen on lunastettava nyt lupauksensa olla vahva vaikuttaja Euroopan unionin sisällä.

Kansanedustaja ja taksi

Perjantai 30.4.2010 klo 11:36 - maria

Kansanedustajan työhön liittyy kieltämättä hienolta kuulostavia etuja: mahdollisuus käyttää taksia, bussia ja junaa sekä lentää kotimaassa. Nämä ovat järjestelyjä, joita kansanedustajan työ ja siihen liittyvä ihmisten kanssa asioiminen vaatii.

Kansanedustajan taksikuitit ovat julkisia asiakirjoja ja lehdet tekevät niistä usean kerran vuodessa seurantaa.

Olen nyt ensimmäistä kertaa päässyt peräti ykköspaikalle. Alkuvuoden taksikuluissa voitin sadalla eurolla Perussuomalaisten Raimo Vistbackan .Viime vuonna keskustelua käytiin Vihreiden Jyrki Kasvin ykköspaikasta, sitä aiemmin jonkun muun. Aikaisempia ykkösiä en muista.

Taksikuluni ovat olleet alkuvuoden aikana noin kaksikymmentä euroa vuorokaudessa. Matkat liittyivät kansanedustajan tehtäviin. En ole antanut sen, että ajokorttini oli hyllyllä vaikuttaa työhöni ja siihen aktiivisuuteen, jolla työtäni hoidan.

Kun menetin ajo-oikeuteni, toimittaja kysyi minulta, aionko nyt käyttää enemmän taksia. Vastasin, että pyrin käyttämään esimerkiksi bussia mahdollisimman paljon. Totesin, että näin olen tehnyt muutenkin, että bussin käyttäminen on minulle aivan normaalia. Totesin myös, että tulen edelleen käyttämään taksia, silloin kun se on tarkoituksenmukaista, kun työtehtävien hoitaminen sitä vaatii.

Asian uutisoinneissa on todettu virheellisesti, että olisin luvannut olla käyttämättä taksia kokonaan.

Alkuvuodesta minulla oli selvästi aikaisempaa enemmän työtehtäviä ja toisaalta en ole voinut käyttää omaa autoani.

On luonnollista, että kun olen käyttänyt omaa autoani paljon työtehtävistäni suoriutuakseni, ajo-oikeuden menettäminen on ollut haasteellista työtahtini säilyttämisen kannalta. Pidin kuitenkin tärkeimpänä, että jatkan työntekoani vanhaan malliin. Mitä siitä olisi tullut, jos olisin päättänyt peruuttaa matkustamista vaativat työsitoumukseni? Oma vapaa-aikani olisi toki lisääntynyt, olisin saanut viettää enemmän aikaa lapseni kanssa ja tavata ystäviäni, mutta työmoraalini ei olisi sellaista sallinut.

Käytän normaalioloissa työtehtävieni hoitoon autoani useampana päivänä viikossa ja bensaa kuluu. Olen pitänyt aivan normaalina, että omalla autolla kulkiessani, olen siitä syntyneet kulut maksanut itse. Taksinkäytön tilastoissa olen aina ollut siellä maltillisessa päässä. Korttini levätessä käytin busseja, junia ja harmillisen paljon jouduin turvautumaan myös taksikyyteihin.

Kun vuoden lopussa katsotaan taksin käyttöni kokonaisuudessaan, olen varmasti jälleen listan maltillisessa päässä.

Kiitos kaikesta palautteesta. Otan sen nöyrästi vastaan ja niin teen jatkossakin.

***

Olen vappupäivänä puhumassa Salossa, Turussa, Uudessakaupungissa ja Raisiossa. Matkan Saloon taitan autollani, sieltä muihin paikkoihin kimppakyydillä.

Ihanaa, iloista Vappua kaikille! Ehkä näemme turuilla ja toreilla.

Tsoukki, vitsivitsi

Maanantai 26.4.2010 klo 16:31 - maria

Keskustan puheenjohtajaehdokas, mahdollinen seuraava pääministeri, varsinaiselta työltään elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen on vihdoin ylittänyt jopa omat poliittiset kykynsä.  

Muistatteko, kuinka Matti Vanhanen totesi viime eduskuntavaalien jälkeen, että vaalien alla nyt kaikki lupailevat mitä sattuu, eikä vaalipuheita siis pidä ottaa tosissaan?

Pekkarinen on nyt löytänyt uuden tavan jättää kepulaiselta kuultu kuulijan omalle vastuulle myös vaalien välillä.  Poliittisen retoriikan lukutaidosta kiinnostuneiden on nyt syytä jättää aina ja joka yhteydessä kepulaisen tsoukin kokoinen aukko puppupuheen mahdollisuuteen.

Ei riittänyt, että poliittisen työn arvostus poti jo merisalojapojatvallanjanoisina –kriisiä. Nyt saavat näköjään ministeritason päättäjät sanoa mitä sattuu ja sitten todeta, että hei siis vitsivitsi.

Pekkarinen ilmoitti reilu viikko sitten Verkkoapila-lehdessä, että kertoessaan aiemmin esittävänsä eduskunnalle ydinvoimalupia nollasta yhteen, nollavaihtoehto ei ollut tosissaan heitetty vaan tsoukki. Tosi läppä äijä!

 Nyt jäämme odottamaan, missä vaiheessa ministeri Hyssälä ilmoittaa, että Sata-komitealle hallituskauden alussa annettu toimeksianto olikin vitsivitsi siis tsoukki. Oikeasti kaikkien olisi pitänyt tajuta, että herjaahan siinä vaan heitettiin. Istutettiin asiantuntijoita kokouksesta toiseen, koska ei heillä varmaankaan ollut parempaa tekemistä. Ja että hallituskauden alussa lanseerattu termi sosiaalisesti oikeudenmukaisin hallitus, olikin poliittista huumoria. Ettei pidä olla niin tosikko ja ottaa asioita kirjaimellisesti.

Kun ministeri Kiviniemi totesi reilu vuosi sitten, että kunnissa on kyllä rahaa, eikä valtionosuuksia tarvitse nostaa, koska palvelut toimivat, se olikin sellainen kepulainen humoristinen arvio. Älkää nyt loukkaantuko siellä kunnissa ja oppositiossa. Viiittttsssi.

Nuorisotyöttömyyden suhteen hallitus oli vuoden toimettomana, koska hei, siinähän vaan pidettiin hauskaa. Tsooooukki.

Työllistämistoimien vähentäminen aikana, jolloin työttömyyslukujen käyrä kohoaa kohti taivasta, on sekin kai hallituksen tapa hauskuuttaa kansaa.

Voi meitä oppositiopuolueiden edustajia, kun emme ymmärrä nauraa hallituksen mukana.

Pelastaako feministinen ajattelu maailman?

Maanantai 19.4.2010 klo 18:31 - maria

Yhdysvalloista alkaneen maailmanlaajuisen talouskriisin pahin vaihe on joidenkin mielestä ohitettu: pankit ja yritykset voivat jo hyvin. Ilmassa on hennon kasvun toivoa.

Toisen näkemyksen mukaan laman varsinainen nyrkki saattaa olla vasta matkalla. Kuntien verotulojen virta on heikkoa ja se vaikeuttaa niiden mahdollisuuksiin tuottaa hyvinvointia asukkailleen.

Näiden kahden näkemyksen erona on perspektiivi. Kenen tai minkä hyvinvointi kertoo yhteiskunnan tilasta? Yleisesti talouden hyvinvointia mitataan bruttokansantuotteen mittareilla. Siinä ei oteta huomioon ympäristön kuormitusta, kotona tehdyn työn merkitystä tai työssä jaksamisen vaikutusta tuottavuuteen. Bruttokansantuotteen mittaamassa hyvinvoinnissa ei myöskään huomioida vaikkapa terveyspalveluiden tai kouluympäristön vaikuttavuutta. Lyhyesti sanottuna BKT on kuin lypsykone, joka imee maidon, mutta ei huomioi tuotantoeläimen terveyttä tai ympäristöä. Hetken aikaa maitoa kyllä heruu, mutta jos lehmä voi huonosti on tulos sen mukaista.

Yhteiskunnallinen tasapaino edellyttää kokonaisnäkemyksellistä politiikan harjoittamista ja syy-seuraus -suhteiden ymmärtämistä. Ei riitä, että talous kehrää, myös ihmisten on voitava hyvin.

Globaalin talous- ja sukupuolijärjestelmän välisiä suhteita tutkiva Yorkin yliopiston professori Isabella Bakker on peräänkuuluttanut ansiokkaasti uutta feminististä ajattelua sekä talouspolitiikkaan että yleensä kaikkeen johtajuuteen.  Demarinaisten äskettäin järjestetyssä talousseminaarissa puhunut Bakker kyseenalaistaa miehisen tavan ajatella taloutta. Vallalla oleva talouskriisi on tuonut esiin yhteiskuntamme sukupuolisidonnaiset rakenteet.  Miehillä ja naisilla on erilaiset velvollisuudet ja roolit, jolloin esimerkiksi työpaikan menetys vaikuttaa heihin eri tavoin. Naiset ovat usein se viimeinen turvaverkko, yhteiskuntaa kasassa pitävä säie. Bakker painottaa kuitenkin, että feministinen ajattelu ei ole sukupuolisidonnaista. Myös mies voi ajatella feministisesti, eli tasa-arvolähtöisesti.

Viime vuosisadan alussa naisten aseman parantamisen kannalta olennaista oli koulunkäynnin mahdollistaminen kaikille sukupuolesta ja sosiaalisesta taustasta riippumatta, työolojen parantaminen sekä yleisesti naisten mahdollisuus osallistua yhteiskuntaan niin työtä tekemällä kuin vaikuttamiseen osallistumalla.

2010-luvulla suomalaisen tasa-arvotyön haasteina on 20-luvulta saakka vauhtia ottaneen yltiökapitalistisen ideologian taakse jättäminen ja kestävämmän järjestelmän synnyttäminen. Maapallomme ei kestä sitä kulutuksen tahtia, joka nyt on vallalla. Myöskään ihmiset eivät kestä järjestelmässä, jossa tuottavuus ja kustannustehokkuus merkitsevät kvartaalitason tulosta tulevaisuuden kustannuksella.

Syy-seuraus -suhteet pätevät kaikkialla maapallolla. Levottomuus yhdessä maailmankolkassa synnyttää epätasapainoa toisessa. Samalla tavalla kuin Islannissa tapahtuva tulivuorenpurkaus ei ole vain paikallinen ongelma, on myös muilla paikallisilla ilmiöillä laajemmat seurauksensa. Tekee hyvää silloin tällöin katsoa satelliitilla otettua kuvaa maapallostamme. Ei täältä yksikään pääse karkuun. Ainakaan kenenkään meistä elinaikana.

Narsistinen Vanhasen kakkonen

Tiistai 6.4.2010 klo 10:55 - maria

Yksi kysymys on viime aikoina hiertänyt mieltäni, mitä hemmettiä täällä oikein tapahtuu?

Hallituksessa päätöksentekijät kollektiivisena joukkona toimivat kuin narsistisen luonnehäiriön omaava hirviö: ei ole kykyä asettua avuntarvitsijoiden tilanteeseen. Juhlapuheissa kyllä puhutaan kauniita hurmaavia sanoja, mutta kuten narsistiseen luonnehäiriöön liittyy, nuo sanat on tarkoitettu vain hurmaamaan. Kun taika katoaa, teot paljastavat totuuden.

Reuman sairaalan alasajo on surullinen esimerkki narsistisen päätöksenteon tuloksesta. Uhrien elämä on hajalla, mutta luonnehäiriöinen poliittinen koneisto ei koe murhetta tai suostu kantamaan vastuuta. Hyvä että ei sentään syytetä potilaita hoidon loppumisesta.

***

Miksi Reuman sairaala jouduttiin ajamaan konkurssiin ja samalla lopettamaan yksi aikakausi suomalaisessa kansainvälisestikin palkitussa reuman hoidossa?

Miksi Kela, ministeri Hyssälä sekä ministeri Risikko eivät saaneet parempaa lopputulosta aikaan kuin sen, että lukuisat reumaa sairastavat lapset ja aikuiset joutuvat nyt elämään epävarmuudessa terveytensä tulevaisuudesta.

Reuman sairaala ei ota enää potilaita vastaan, vaikka vastaavaa, korvaavaa hoitopaikkaa ei monelle näistä hoidokeista ole tiedossa. Tämä on huonon päätöksenteon tulosta, ei luonnonvoimien tai jonkin muun hallitsemattoman suuren aiheuttamaa.

Ei ole auttanut edes se, että reuman hoidon keskittäminen on ollut hallituksen kirjattu tavoite.  Siitä vaan vedetään lapsi pesuveden mukana vessanpytystä alas.

Tavallisen järjen omaavan näkökulmasta Reuman sairaalan kohdalla on tapahtunut järjettömyys. Tavallinen ihminenhän uskoo, että päätöksentekoa ohjaa normaali järjenjuoksu.  Tilanne on vähän sama kuin silloin kun normaalin tunne-elämän omaava joutuu narsistin kynsiin. Se mikä on narsistin mielestä varmasti mitä fantastisinta tuntuu usein tavallisesta ihmisestä kohtuuttomalta ja jopa julmalta.

Kun hallituksen riveistä kerrotaan, että syypää Reuman sairaalan alasajoon ovat kunnat, jotka eivät ole ostaneet Reuman sairaalan palveluja, ohitetaan täysin se syy, miksi kunnissa on näin toimittu. Haloo hallitus! Kunnissa pysytään hädin tuskin pinnalla. Rahaa ei tule, eikä tule tulemaan vielä vähään aikaan. Kunnat ovat kriisissä.

Vaikka mitäpä sitä huutelemaan. Tämän hallituksen mukaan aina joku muu on se syypää, kun homma ei toimi. Jos ei muuta keksitä, niin vedetään hihasta Eero Heinäluoma -kortti tai syytetään Lipposta.

***

On sääli, jos maahan ei saada ennenaikaisia vaaleja. Hallitusohjelmaa ei taideta saada päivitettyä ajan tasalle ilman, eikä tämä hallitus ota edes sairaiden ihmisten hätää vakavasti.
Kumpi käy suomalaisille kalliimmaksi narsismi vai reuma?

Vihreiden maahanmuutto - auta Osmo!

Lauantai 27.3.2010 klo 9:30 - maria

Vihreät ovat viime aikoina hyökänneet Sdp:n maahanmuuttopolitiikkaa koskevia puheenvuoroja vastaan monellakin rintamalla. Vihreät syyttävät meitä demareita populismista, koska olemme kertoneet tiedostavamme tarpeen korjata maahanmuuttopolitiikkaamme esimerkiksi turvapaikanhakijoiden hakemusten liian pitkien käsittelyaikojen lyhentämiseksi ja koska tunnustamme myös ne haasteet, joita voi syntyä erilaisten kulttuurien kohdatessa arjen tasolla. Haluamme myös, että Suomessa noudatetaan Suomen lakeja.

Nyt taitaa olla niin, että vihreät sortuvat itse populismiin.

Se, mitä esimerkiksi puoluesihteeri Laturi tai puheenjohtaja Sinnemäki Sdp:n kannanotoissa kauhistelevat on hyvin lähellä niitä ajatuksia, joita vihreiden entinen johtaja linjasi vain muutama vuosi sitten.

Lainaan seuraavassa Vihreiden (ainakin toivottavasti edelleen) ideologisen johtajan Osmo Soininvaaran blogia vuodelta 2007. Se on hupaisaa kyllä otsikoitu juuri samoin sanoin, joita Sinnemäki ja Laturi nyt paheksuvat yhteen kiivaaseen ääneen, kun ne lausutaan Sdp:n taholta.

 ***

Osmo Soininvaara

Maassa maan tavalla

8.9.2007 ·

Suomi on mitä ilmeisemmin – ja toivottavammin – lisääntyvän maahanmuuton kohteena. Se edellyttää meiltä vieraiden tapojen suvaitsemista. Suvaitsevaisuudessa ei kuitenkaan pidä mennä kuinka pitkälle hyvänsä. Jos haluaa muuttaa Suomeen, on hyväksyttävä, että Suomessa noudatetaan Suomen lakia.

Suomalaisilla saattaa olla vähän opiskelemista paisti curryn hajun sietämisessä myös eri uskontojen tasapuolisessa kohtelussa. Aika imperialistisia ja uskonnonvapauden vastaisia piirteitä sisältyy myös eräisiin islamilaisuuden suuntauksiin.

Voisi olla paikallaan, että maahanmuuttajille jaetaan lyhyt luettelo siitä, mikä Suomessa on eri tavalla kuin heidän synnyinmaassaan ja että maahanmuuttaja pannaan allekirjoittamaan sitoumus noudattaa näiltä osin Suomen lainsäädäntöä. Tämähän on sinänsä toimenpiteenä turha, koska Suomessa noudatetaan Suomen lainsäädäntöä ihan ilman allekirjoituksiakin. Joka tapauksedssa tämän sitoumuksen allekirjoittaminen olisi edellytys työ- tai oleskeluluvan saamiselle.

Esimerkiksi tällaisia kohtia voisi tuossa julistuksessa olla

1) Kunniamurha tulkitaan Suomessa murhaksi, josta saa Suomessa saman rangaistuksen kuin muistakin murhista, pääsääntöisesti elinkautisen rangaistuksen.

2) Raiskaus on aina rikos.

3) Nainen ei ole miehensä määräysvallan alainen. Hänelle on oikeus omaan taloudelliseen vapauteen, opiskeluun ja myös avioeroon.

4) Tyttöjen ympärileikkaus on Suomessa rikos ja sitä se on myös, vaikka toimenpide tehtäisiin maan rajojen ulkopuolella. (Suomen rikoslakihan on aika kattava. Alaikäisen prostituoidun käytössä Thaimaassa voidaan tuomita Suomen lakien muikaan, vaikka teko olisi Thaimassa sallittu.)

5. Suomessa vallitsee uskonnonvapaus, mikä merkitsee myös, että jokaisella on oikeus erota uskontokunnastaan.

6) Järjestetyt avioliitot eivät ole Suomessa sallittuja, vaan avioliiton ehtona on molempien vapaa tahto.

***

Kiitos Osmo järjen äänestäsi.

Maahanmuutto

Perjantai 12.3.2010 klo 12:43 - maria

Maahanmuuttokeskustelu ja keskustelu ulkomaalaistaustaisista suomalaisista tuntuu jakaantuvan yksiselitteisen kahteen leiriin: vastustajiin ja puolustajiin. Erikoisinta näiden ryhmien välisessä kommunikaatiossa on se, että esimerkiksi pakolaisuus ja maahanmuutto sotketaan käsitteinä toisiinsa.

Ehkä tämä on ollut yhtenä syynä siihen, että myös poliittisella kentällä ei maahanmuutosta ole oikein käyty sellaista perusteellista ja rakentavaa keskustelua, joka katsoisi asiaa isompana kokonaisuutena ja niin, että katse olisi pidemmälle, tulevaisuuteen.

Tosiasia on, että nyt vallitseva lama asettaa haasteita myös meille muualta tulleiden työllistymiseksi. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että maahanmuutosta ei pitäisi keskustella.

 

Lama on vaimentanut puheita työperäisen maahanmuuton tarpeesta, mutta se tosiasia on edelleen olemassa, että tulevaisuudessa meillä on suuri haaste työvoiman saatavuuden suhteen.

Pakolaiskysymyksestä puhuttaessa ei voi sivuuttaa, että Suomi on luvannut hoitaa osansa kansainvälisin sitoumuksin. Siltä osin tehtävät pitää hoitaa kunnialla.

 

Työperäiseen maahanmuuttoon voimme vaikuttaa.

 

Äskettäin Oulussa puhunut Martti Ahtisaari peräänkuulutti maahanmuuton perustaksi tarkkaa suunnittelua, koulutusta ja kielten opetusta.

 

Hän kehotti suomalaisia ottamaan oppia Kanadasta. Siellä viranomaiset arvioivat tarkkaan ihmiset, joilla on ammattitaitoa ja osaamista, jota Kanadassa tarvitaan. Ahtisaari myös muistutti, että Kanadaa ei pidetä maailmalla mitenkään maahanmuuttovihamielisenä maana. Lisäksi Ahtisaari toivoi, että Suomeen tultaisiin kulttuureista, joista lähtevillä olisi edellytykset sopeutua Suomeen ja suomalaisuuteen.

 

Tämä Ahtisaaren kannanotto tuli tärkeään aikaan. Maahanmuutosta täytyy puhua ja uskaltaa tuoda rakentavia ajatuksia myös muiden arvioitavaksi. Jos näin ei tehdä, maahanmuuttokeskustelu jää junnaamaan sille ohuelle tasolle, jolla sitä nyt käydään, sekoittaen käsitteitä, vailla kokonaisuuden näkyä. Maahanmuuttokeskustelun on oltava kaikkien puolueiden asialistalla. Sitä on käytävä vailla rotuvihan tai etnisen vihan lietsontaa, samalla kuitenkin tiedostaen ja tunnustaen ne haasteet, joita kulttuurien yhteentörmäys voi synnyttää.

 

Suomen väestön ikärakenteesta johtuen on selviytyminen ilman ulkomaalaisperäisen väestön huomattavaa kasvua 15-20 vuoden päästä vaikea haaste.

Suomesta muuttaa työn perässä ulkomaille enemmän väkeä kuin mitä tänne meille saapuu.

Suomi ei muuten ole erityisen houkutteleva maa muuttaa. Talven pimeys ja kantaväestön yrmeys eivät taida vedota kuin toiseen suomalaiseen – ja harvoin meihinkään.

 Suomen Gallupin viime vuonna tekemästä kyselystä selvisi, että 45 prosenttia vastaajista kannatti maahanmuuton lisäämistä. Vuoden 2007 syyskuussa maahanmuuton lisäämistä kannatti 55 prosenttia vastaajista. Samassa ajassa maahanmuuton lisäämistä vastustavien määrä on kasvanut 39 prosentista 44 prosenttiin. Myös epävarmojen määrä on kasvanut.

Presidentti Halonen totesi tuon gallupin julkistamisen aikaan, että on inhimillistä olla ennakkoluuloinen.

Maahanmuutto on ollut Suomessa perinteisesti vaikea aihe, joka on aina kirvoittanut voimakkaitakin tunteita.

Siksi maahanmuuttokeskusteluun on saatava käytännönläheisempiä sävyjä.

Työperäisen maahanmuuton hasteiden lisäksi on tiedostettava jo maassa asuvien maahanmuuttajataustaisen läsnäolo.

Suomessa on vuonna 2030 jo puoli miljoona maahanmuuttajataustaista kansalaista.

Siitä, millaiseen asentoon meidän yhteiskuntamme tulee maahanmuuton suhteen asettumaan, ja millä tavalla me tänne muuttaneisiin suhtaudumme, määrittelee sen, ovatko muutaman vuosikymmenen päästä Suomessa edelleen asuvat maahanmuuttajataustaiset sekä heidän jälkeläisensä kilpailuvaltti vai yhteiskunnallinen ongelma. Meillä on oikeus vaatia myös maahanmuuttajilta kunnioitusta Suomen lakeja ja tapoja kohtaan.

 

Maahanmuuttajien kielikoulutus ja työhön pääsy sekä yleisiin suomalaisuuden sääntöihin perehdyttäminen ovat avain asemassa.

Suomi ei saa olla sosiaaliturvan shoppailumaa. Suomi on rakennettu työllä ja meidän kulttuuriin kuuluvan uutteruuden omaksuminen on myös kaikkien maahanmuuttajataustaisten etu.

Jos tarjolla ei ole tehokkaita välineitä kasvavan maahanmuuttajajoukon koulutukseen ja sopeutukseen, on riskinä etnisesti värittynyt köyhälistö, jonka ongelmat heijastuvat myös muuhun yhteiskuntaan. Tällaista kestämätöntä kehitystä ei saa päästää vallalle.

Isänmaallisuuden näkökulmasta on järjetöntä jättää maahanmuuttokeskustelu sille ohuelle tasolle, jolla sitä liian usein käydään.

 

Miksi vihreät ovat mukana hallituksessa?

Lauantai 6.3.2010 klo 7:31 - maria

Politiikka on muuttanut vihreitä enemmän kuin vihreät politiikkaa.

Muistatteko vielä sen raikkaan tuulen, jonka vihreät väittivät tuovansa suomalaiseen politiikkaan. Periaatteita lehmänkauppojen sijaan. Niinpä niin.

Ei ydinvoimalle ja Oikeutta eläimille -rintanapit kuuluvat enää vihreän liikkeen museoon. Puolue istuu hallituksessa, joka siunaa ydinvoiman lisärakentamisen ja hallituksessa joka ”suojelee” saimaannorppaa ja ”turvaa” maatilojen eläinten oikeuksia ministeri Sirkka-Liisa Anttilan aktiivisuudella. Puolue istuu hallituksessa, jonka pääministeri Matti Vanhanen on linjannut, että ministerit eivät voi esittää julkisesti mielipiteitään toisten ministeriöiden asioista tai kertoa kansalaisille päätöksenteon alla olevista asioista.

Miksi vihreät ovat edelleen mukana hallituksessa, joka toteuttaa heidän omien linjaustensa vastaista politiikkaa?

Vanhasen kakkonen toimii vihreiden keskeisimpiä periaatteita vastaan, ja se kuuluu myös vihreiden omassa piirissään käymässä kriittisessä keskustelussa hallituksen toiminnasta.

Vihreistä on tullut omien periaatteidensa osto- ja myyntiliike. Vitsi siitä, että vihreistä on tullut "kokoomuksen puisto-osasto" on siirrettävä vitsikirjan sivuilta vakavampiin teoksiin. 

Irtautumalla Vanhasen kakkosesta vihreät voisivat päästä irti keskustalaisesta luonnonsuojelun ja eläinsuojelun vähättelystä. Samalla vihreät voisivat ottaa etäisyyttä hallituksen yliopistojen toimintakyvyn lamauttamiseen. On erikoista, että esimerkiksi viime torstain kyselytunnilla vihreiden edustaja tivasi omilta hallituskumppaneiltaan, miksi Oulun yliopiston tilanne on päästetty ajautumaan kriisiin. Eikö hallituksessa olla juuri siksi, että asioihin pääsee vaikuttamaan sopimalla niistä hallituskumppaneiden kanssa?

Esiin tulleet julmat eläinrääkkäystapaukset vaatisivat vihreiltä ripeitä toimia. Mutta he tyytyvät seuraamaan sivusta, kun keskustalainen maa- ja metsätalousministeri ei tiukenna eläinsuojelulakia tai korjaa valvonnan puutteita. Sianlihan imagon parantamiseen rahaa on kyllä myönnetty.

Keskustalainen ympäristöministeri ajaa kuin käärmettä pyssyyn Pallaksen rakentamista. Lex Nokian hallitus ajoi eduskunnassa väkisin läpi vihreiden näennäisestä vastustuksesta huolimatta.

Jos vihreät irrottautuisivat Vanhasen ja Kataisen politiikasta, se olisi omiaan vahvistamaan eduskunnan oppositiota. Näin syntyisi entistä vahvempi vastapaino nykyhallituksen linjalle. Tällä olisi ratkaiseva merkitys esimerkiksi siihen, miten terveydenhuoltoa ja sosiaalipalveluja kehitetään Suomessa seuraavalla vaalikaudella. Vai onko niin, että vihreille poliittinen asema hallituksessa on rakkaampi kuin omien arvojensa mukaisesti toimiminen?

Vihreiden aktiivit kysyvät oikeutetusti, miksi puolue ei lähde oppositioon. Puheenjohtaja Sinnemäen kuivakka vastaus kuuluu, ettei oppositiossa saa mitään aikaan. Kun katsoo mitä vihreät ovat saaneet hallituksessa aikaan, on todettava, että oppositiossa olisitte ainakin poissa pahanteosta. Minun on mahdotonta kuvitella, että esimerkiksi Osmo Soininvaaran ja Pekka Haaviston kaltaiset vihreän politiikan näkijät haluavat vihreiden istuvan hallituksessa nykyisen kaltaisina zombeina. 

 

Vihreillä on paljon hyviä ajatuksia ja näkemyksiä, mutta ne ovat jääneet vallanjanon alle. Kyllä me demarit sen tunnistamme, olemme samasta maljasta joskus humaltuneet itsekin. Anni, tuo porukkasi pois siltä kupilta tänne opposition puolelle. Yhdessä me olisimme vahvoja ja sillä vahvuudella voisi myös oppositiosta käsin saada paljon aikaan – puhumattakaan seuraavassa hallituksessa.

The Supermies Eero

Maanantai 1.3.2010 klo 0:21 - maria

Suomen Leijonien ottelu USA:ta vastaan oli piinaavaa katsottavaa. Voi olla, että jopa kokoomuslaiset huusivat tuon ottelun pahimmalla hädän hetkellä The Supermies Eeroa apuun. Onhan veljillä oikealla vahva usko tuoreen eduskuntaryhmämme puheenjohtajan kaikkivoipaisuuteen.

Eeron sankaritekoihin kuuluu muun muassa eduskunnan puhemiesvaalin sabotointi. Vain 20 minuuttia valintansa jälkeen hän oli onnistunut kääntämään ison joukon hallituspuolueiden edustajia Niinistöä vastaan ja saamaan aikaan ennen näkemättömän hässäkän, jossa kissojen ja koirien kera etsittiin väärin äänestäneitä pettureita.

Loppu hyvin, kaikki hyvin kuitenkin molemmissa tapauksissa. Niinistö jatkaa puhemiehenä ja Leijonat taistelivat meille pronssia. Lopputulos ratkaisee.

***

Tänään julkistettiin puolueiden tuoreimmat kannatusluvut. Keskusta laahaa alamaissa alle 20 prosentin kannatuksellaan. SDP on edelleen Suomen toiseksi suurin puolue, vahva kakkonen, eikä ero johtavaan Kokoomukseen ole mahdoton kurottava. Sen verran nousujohteista on etenemisemme viime aikoina ollut.

Suomen naiset osoittivat hiihtoladulla, miten sinnikkyys tuottaa hedelmää. Vaikka naisten viesti ei alkanut parhaalla mahdollisella tavalla, päättyi se kunniakkaasti mitalisijaan.

Politiikassa pronssi ei riitä - ainakaan meille demareille. Se merkitsisi uutta neljän vuoden paitsiota ja piinaavaa sivusta seuraamista, kun isänmaamme kohtalon kannalta poliittisesti tärkeät asiat junnaavat vahingollisesti paikallaan.

Yksi esimerkki. Suomalaisten terveyserot (pienituloiset ovat sairaampia kuin varakkaat) sen kun kasvavat, mutta hallitus ei saa tarpeellisia terveydenhuollon uudistuksia liikkeelle Keskustapuolueen vängätessä vastaan. Joku sanoi kerran, että jos kepulaiselle antaa mahdollisuuden toimia isänmaan eteen tai maakunnan puolesta, hän valitsee maakunnan. Se, miksi kepulaiset maakuntien miehet taas eivät ymmärrä Suomen edun olevan myös heidän etunsa, on täysin käsittämätöntä.

***

Eero Heinäluoma herättää muuten naapuripuolueissa yllättävänkin paljon pelkoa. Iso mies on otettu jälleen imagonhuononnuskampanjan kohteeksi. Kokoomuslaiset ovat nyt johdonmukaisesti yrittäneet saada Heinäluoman näyttämään isyysvapaiden vastustajalta. Ja kaikki vain siksi, että Eero kysyi välikysymyskeskustelun aikana Kataisen olinpaikkaa.

On ymmärrettävää, että ihmettelee, kuinka Katainen isyyslomallaan ehti kyllä pohjoiseen Kokoomuksen omaan tilaisuuteen, mutta ei pienituloisten aseman parantamisesta käytävään välikysymyskeskusteluun. Se, että väitetään Heinäluoman nyt haluavan rajoittaa isien oikeutta perhe-elämään, on huvittavaa.

***

Mutta vielä tuohon erikoiseen puhemiesvaaliin. Kun kerran Eero sai parissakymmenessä minuutissa ainakin ison joukon kepulaisia ja kertoman mukaan jopa kokoomuslaisia sekoamaan puhemiesäänestyksessä, on hallituspuolueilla syytäkin olla huolissaan. Sen verran monta kuukautta on vielä aikaa eduskuntavaaleihin, ja meidän Eero on täysin vapaana ja pidättelemättömissä.

Vielä kerran, tervetuloa  Eero ryhmämme johtoon. The Supermies Eero is back!

Miksi masennus?

Perjantai 26.2.2010 klo 10:22 - maria

Robbie Williamsin laulussa Morning sun esitetään kysymyksiä. Miltä uusi päivä näyttää unettoman yön jälkeen, onko mielesi toiveikas vai onko päivän myötä entistä tyhjempi olo? Miten arvotat aamuauringon? Jonkin sortin masennustestikysymyksiä siis.
***
Tänään aamutelevisiossa kerrottiin, että nuorten poikien yhdeksi suurimmaksi ongelmaksi on noussut yksinäisyys. Yksinäisyys puolestaan altistaa masennukselle.
Masennus on tilastojen mukaan yksi nopeimmin kasvavista kansansairauksistamme. Nuorten kohdalla suurin syy työelämästä poisjääntiin on masennus. Tilanne on kestämätön, ja silti sen korjaamiseksi tehdään liian vähän konkreettisia tekoja. Ei ainoastaan politiikassa vaan myös arjen tasolla.
***
Työ tulevien masennusten torjumiseksi pitäisi aloittaa koululuokkien kokojen pienentämisellä. Luokkakokojen yhteys lasten ja nuorten hyvinvointiin on osoitettu jo useaan otteeseen.
Lapselle läsnä oleva ja kannustava opettaja luo perustan tasapainoisemmalle aikuisuudelle.
Kaverisuhteita on pienessä luokassa helpompi solmia kuin suuressa. Samoin kiusaamiseen ja ryhmästä pois sulkemiseen voi helpommin puuttua pienen porukan kesken kuin jättilaumassa. Lapsi ja nuori, joka tuntee olevansa tarpeellinen ja kyvykäs selviää elämän alamäistä paremmin kuin heikon itsetunnon omaava. Suorituskeskeisyys yksilön lähtökohtaisen arvon sijaan istuttaa stressin siemenen jo pienestä pitäen.
***
Huomasitko pari viikkoa sitten käydyn keskustelun alakoululaisten iltapäiväkerhotoiminnan supistamisesta? Kun kunnissa etsitään säästöjä, tällä kertaa säästökohteeksi kaavailtiin pienimpiä koululaisia. Iltapäiväkerhotoimintaan haluttiin päästää lähtökohtaisesti vain ekaluokkalaiset. Tokaluokkalaiset, siis kahdeksanvuotiaat, olisivat joutuneet selviytymään koulun jälkeen usean tunnin ilman aikuisten läsnäoloa. Se, että tällaisia säästöjä lasten turvallisuudesta ja turvallisuudentunteesta edes ajatellaan, on irvokasta.
***
Kun puhutaan työelämässä jaksamisesta ja työurien pidentämisestä, on tiedostettava miksi ihmiset voivat työssään huonosti.
Työntekohan lisää onnellisuutta, mutta jos työympäristö on mätä, mennään miinuksen puolelle.
Luonnevikaisia ei pidä päästää myrkyttämään työpaikan ilmapiiriä. Eikä pomoporras saa viedä happea alaisiltaan. Kyllä suomalainen jaksaa paiskia töitä vaikka kuinka, jos tuntee, että häntä siitä arvostetaan. Tämä on seikka, johon poliittisin päätöksin on vaikea puuttua. Valpas ja ihmismieltä ymmärtävä työnantaja ymmärtää myös satsata työpaikkansa me-henkeen. Se on yhteinen etu.
***
Ylä- ja alamäet kuuluvat elämään, mutta toivon menettäminen ei. Älkääkä väittäkö, että masennus pitää vain hyväksyä. Ei sitä pidä sen enempää kuin muitakaan sairauksia, joille voi tehdä jotain.
Kyllä jokaiselle soisi ilon herätä aamuihin täynnä tarmoa ja iloa uuden päivän tarjoamista mahdollisuuksista.

Kuinka paljon on tarpeeksi?

Keskiviikko 17.2.2010 klo 13:17 - maria

Kun google-hakuun kirjoittaa englanniksi, how much is enough, osumia löytyy 116 miljoonaa. Päällimmäisessä linkissä mainostetaan kirjaa, jonka lukemalla voi kuulemma päästä vapaaksi vaurauden tuomasta paineesta ja saavuttaa paremman olon.

Liian helppo elämä synnyttääkin pahoinvointia ja tie onneen löytyy takapakkia ottamalla.

Mutta jos asiaa katsotaan niukkuudessa elävän näkökulmasta, aukeaa riittävyyden käsite täysin eri tavalla.
Tätä teemaa mukaili myös muutaman vuoden takainen Johanna Vuoksenmaan ohjaama Nousukausi-elokuva.

Siinä hyväosainen pariskunta päättää lähteä extreme-lomalle Jakomäkeen huono-osaisten keskuuteen. Aidosti varattomaksi päätyvät päähahmot joutuvat kohtaamaan niukkuuden, josta heillä ei ole aiemmin ollut mitään tietoa ja saavat kyvyn nähdä maailmaa kokonaisvaltaisemmasta perspektiivistä.

Kunnon jakomäkikokemus tekisi varmasti hyvää myös niille päättäjille, jotka uskovat sokeasti, ettei köyhyys eriarvoista ihmistä.

Köyhien suomalaisten määrä on kasvanut 100 000 ihmisellä tämän hallituksen aikana ja pienituloisten reaalitulot ovat laskeneet. Nämä ovat kylmiä ja tilastollisia faktoja, joita pakoon ei selittelyllä pääse. Siksi Sdp ja muut oppositiopuolueet jättivät perjantaina välikysymyksen, jossa hallitukselta vaaditaan vastausta muun muassa perusetuuksien korotukseen.

Sosiaaliturvamme on jäänyt viime vuosien saatossa jälkeen muun Euroopan kehityksestä. Pohjoismaiden joukossa olemme selkeästi häntäsijalla.

Keskustelua köyhyydestä käydään usein liian kapeasta vinkkelistä. Ei köyhyyden torjuminen ole kulu, vaan investointi. Eikä köyhyyden torjuminen saa rajoittua vain etuuksien jakamiseen.

Parasta köyhyyden torjumista on työnteon edellytysten lisääminen ja lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen.

Pahimmillaan köyhyys synnyttää mahdollisuuksien puutetta, joka alkaa jo kouluikäisenä.

– Kyllä meidän lapset tietää tasan tarkkaan, ketkä luokkakavereista ovat köyhiä, totesi minulle eräs äiti, ja lisäsi samaan hengenvetoon, että vaikka hän kuinka kehottaa jälkikasvuaan ottamaan myös varattomien perheiden lapset mukaan porukoihin, koululaisten sisäinen hierarkia estää sen.

– Niillä on kuulemma väärät vaatteet, eivätkä ne harrasta samoja juttuja kuin muut, hän kertoi lapsensa sanoneen.

Ehkä vähävaraisten asia ei tunnu riittävän monesta poliitikosta mielenkiintoiselta. Köyhä kun ei äänestä ja kaiken lisäksi heikompien puolestapuhuja leimataan helposti kaikkia syleileväksi maailmanparantajaksi.

Tai sitten joiltain päättäjiltä vain puuttuu kyky nähdä yhteiskunta kokonaisvaltaisesti.

Esimerkiksi ei työuria pystytä pidentämään, jos meille syntyy mahdollisuuksien puutteessa kasvanut sukupolvi. Eikä muuten pystytä pidentämään silloinkaan, jos meille syntyy liian helpon elämän riepottelema masentuneiden joukko.

Kuinka paljon on tarpeeksi, on oikeastaan yksi yhteiskuntamme tärkeimmistä kysymyksistä.

Kansan ääni

Keskiviikko 10.2.2010 klo 15:32 - maria

Eilen televisiosta tuli ohjelma, jossa tutkija selitti perusteellisesti, kuinka luokkakoolla on suora vaikutus oppimiseen. Mitä suurempi luokka, sitä heikompi on oppilaan mahdollisuus sisäistää tietoa. Kansalaisten toiveet ovat olleet asian suhteen yhtenäiset: vanhemmat toivovat lapsilleen rauhallista oppimisympäristöä pienessä porukassa. Myös päättäjät puhuvat luokkakokojen pienentämisen puolesta. Mutta todellisuus on kaikkea muuta kuin toiveiden mukainen. Voi hyvällä syyllä kysyä, miten tällainen tilanne on mahdollinen ja toteutuuko sen kohdalla demokratia?

 

Vartin kuluttua eduskunnan Pikkuparlamentissa keskustellaan demokratian tilasta Suomessa. Tilaisuuden järjestäjänä on MTV3. Tilaisuuden taustana on nyt ensimmäistä kertaa oikeusministeriön ja MTV3:n yhteistyönä tekemä kartoitus siitä, mitä kansalaiset ajattelevat demokratian toimivuudesta. Tarkoituksena on järjestää vastaava katselmus vuosittain.

Osallistun tilaisuudessa järjestettävään paneeliin, jossa kanssani keskustelemassa ovat puhemies Sauli Niinistö ja oikeusministeri Tuija Brax. Keskustelun vetää perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi.

 

Aihe on tärkeä.

 

Miten demokratia voi ja mihin suuntaan se on kehittymässä?

 

Perinteisten valtiomahtien tilalle on jo vakiintunut neljäs voima eli media, mutta sivuuttaa ei voi myöskään uutta, viidettä yhteiskunnan muokkaajaa. Viidenneksi valtiomahdiksi on noussut kuin huomaamatta virtuaalimaailmassa toimiva kansalaisyhteiskunta.

 

Demokratiasta puhuttaessa on nähtävä myös lasten ja nuorten suhde demokratiaan. Mistä lapset ja nuoret oppivat sitä? Tositeeveessäkö luusereita pudottamalla?

 

Nuoremmissa sukupolvissa äänestäminen liitetään liian usein pois ja ulos äänestämiseen. Kuitenkaan äänestäminen ei saisi olla jakoa menestyjiin ja menestymättömiin vaan osoitus yhteiskuntamme arvoista.

 

Myös aikuisten maailmassa, työpaikoilla keskustelun aiheet ovat muuttuneet. Ennen työmailla saattoi kuulla värikästä ja syvällistä analyysiä päivänpolitiikasta, nyt puhutaan politikkojen edesottamuksista, mutta politiikan sisälöstä ei niinkään.

 

Oikeusministeriö tiedotti 4.2., että valtioneuvosto on tehnyt demokratian edistämistä koskevan periaatepäätöksen, jonka tavoitteena on luoda edellytyksiä kansalaisten osallistumiselle ja näin vahvistaa demokratian toteutumista Suomessa.

 

Hanke on tärkeä. Nuorten äänestysaktiivisuus on meillä laskenut nopeammin kuin EU-maissa keskimäärin. Myös nuorten usko omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa on meillä heikko.

 

Mutta miten selität nuorelle, että äänestämällä voi vaikuttaa, kun hän elää omassa elämässään vaikkapa liian suuren luokkakoon todellisuudessa?

Vanhoja lehtiä

Tiistai 26.1.2010 klo 14:08 - maria

Siivosin äitini varastoa ja silmiini osui nippu vanhoja Iltalehtiä. Toimin Iltalehden kolumnistina 2000-luvun puolessa välissä ennen pääsyäni eduskuntaan. Äitini on säilönyt muutamia kirjoitukseni sisältäviä lehtiä laatikkoon varaston perälle.

1.12.2006 numeron lööppiuutinen oli: Rakkaus muuttui painajaiseksi – Susan paljastaa intiimejä asioita. Jyrki Lehtola kirjoitti kolumnissaan Arno Kotrosta ja pikkujutussa kerrottiin, että joulupukilta on rahat loppu.

Jos kyseisen julkaisun laittaisi huomenna Ärrälle, ei moni kyseenalaistaisi lehden tuoreutta. Paitsi ehkä sen uutisen kohdalla, jossa Rosa Meriläinen kertoo säätäneensä perustuslakivaliokunnassa lakia, josta ei ymmärtänyt mitään. Rosa kun ei enää ole kansanedustaja.

Lehdessä julkaistu oma kolumnini ei sekään kerro menneestä ja kauan kadonneesta vaan sopii yllättävän hyvin myös vuoteen 2010.

 

Kansan kannustama ihme

 

Erään suuren kansainvälisen pörssiyhtiön entinen toimitusjohtaja kertoi minulle vitsin:

Nuori ja innokas johtaja oli juuri aloittamassa uutta työtään. Hän asteli ylpeänä huoneeseensa, josta löysi edeltäjänsä keräämästä tavaroitaan.

Innokkaana oppimaan tulokas kysyikin konkarilta: ”Annatko muutaman vinkin, että homma lähtee liikkeelle saman tien hyvältä pohjalta?”

Vanha toimitusjohtaja katsoi tulokasta väsyneenä. ”En anna sinulle mitään vinkkejä nyt, mutta saat kolme numeroitua kirjekuorta. Aina kun tunnet olevasi pattitilanteessa, avaa yksi ja saat tarvittavat ohjeet.”

Ensimmäinen vuosi meni omalla painollaan, mutta pian nuori johtaja alkoi ahdistua. Yritys ei tuottanut odotusten mukaisesti ja yhtiön hallitus vaati selvitystä tilanteesta.

Mies avasi ensimmäisen kirjekuoren. Siinä luki: Syytä edeltäjääsi.

Näin toimitusjohtaja tekikin. Yhtiön hallitus oli innoissaan ja kannusti tulokasta uusiin järjestelyihin. Pian talossa käytiinkin yt-neuvottelut. Muutama sata irtisanottiin ja osakekurssi lähti nousuun.

Juhlaa kesti kuitenkin vain hetken. Pian nuori toimitusjohtaja oli jälleen kirjekuori kädessään.

Tuottavuus oli päässyt laskemaan, ja yhtiön hallitus patisti tekemään parempaa tulosta. Neuvo, jonka mies tällä kertaa sai kuului: Tee organisaatiouudistus.

Pian yhtiössä oli täysi kaaos. Kukaan ei tiennyt omia tehtäviään, mutta puuha näytti perin touhukkaalta.

Vuoden kuluttua nuori tulokas näytti jo selvästi ikäistään vanhemmalta. Yhtiön hallitus vaati tehokkaampia toimia. Sijoittajien etu ei toteutunut.

Mies kaivoi laatikon pohjalta viimeisen kirjeen. Siinä luki: Valmista seuraajallesi kolme kirjekuorta ja pakkaa tavarasi.

Kansainvälisten pörssiyhtiöiden toimitusjohtajien pestien keskimääräinen pituus on 2,7 vuotta. Myös tämän kertoi edellä mainittu eläkepäiviään viettävä toimitusjohtaja. Onko siis ihme, että yritysmaailmassa eletään paikoin kuin viimeistä päivää.

Tuore esimerkki epäjohdonmukaisesta johtamisesta löytyy Fortumista. Fortum oli nostamassa sähkön hintaa Espoossa 15 prosentilla. Syyksi kerrottiin sähkön tukkuhinnan nousu.

Mutta miten kävi? Kansa nousi barrikadeille eli kilpailutti sähköään kuin vallankumousta tehden.

Sen tuloksena Fortum peruutti hinnankorotukset. Eikä tukkuhintakaan ollut enää ongelma – se kun olikin laskenut eikä noussut.

Yritysmaailman toiminta ei perustu luonnon lakeihin. Se on ihmisten muokkaama ja hallitsema. Ettisesti kestävä toiminta vaatii eettisesti kestäviä johtajia. Ja mitä valveutuneimpia kansalaiset ovat, sitä terveemmältä pohjalta joutuu markkinatalous toimimaan.

Peitteleekö Hyssälä Kelan johtajuuskriisiä?

Maanantai 25.1.2010 klo 19:40 - maria

Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälän välinpitämättömyys Kansaneläkelaitoksen valitusruuhkien purkamiseen on kansalaisten perusoikeuksia halventava. Ministeri näyttää hyväksyvän, että noin 30 000 ihmistä saa odottaa lopullista Kelan päätöstä lähes puolitoista vuotta.

Voisiko olla niin, että Kelan tulevana johtajanakin pidetty Hyssälä ei ole tarttunut Kelan johtajuuden puutteeseen, koska Kelaa johtaa toinen keskustalainen Jorma Huuhtanen?

Suomalaisilla on oikeus tietää, mitä Hyssälä on edellyttänyt Kelan johdolta tilanteen ripeäksi korjaamiseksi. Kelan valvonnassa ja johtamisessa on epäonnistuttu suuressa mittakaavassa. Kela on myös selkeäsi ollut valmistautumaton vastaamaan omista tehtävistään vaikeina aikoina.

Hyssälä tuntuu suhtautuvan varsin välinpitämättömästi vammaisten, lapsiperheiden ja työkyvyttömien ihmisten asioiden hoitamiseen. Se pistää kysymään, onko asiasta vastaava ministeri vastuunsa suhteen kartalla. On myös kysyttävä julkisesti, onko Kelan johtamisjärjestelmä kunnossa?

Ministerillä on ratkaisun avaimet kädessään.

Peruslaskuopilla pääteltynä 30 000 valituksen käsittely jo nykyiseltä sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan henkilökunnalta vie vuosia, puhumattakaan jatkuvasti sisään tulevista uusista valituksista. Ministerin puheet ja vakuuttelut eivät paranna Kelan asiakkaiden oikeusturvaa ja arjen ahdinkoa. 30 000 jutun ja satojen hyllymetrien käsittelyyn tarvitaan välittömästi lisää työntekijöitä.

Nyt ei ole varaa roikkua valtion tuottavuusohjelmassa, jos se on esteenä kansalaisten oikeusturvan toteutumiselle. 

Määräaikainen väkimäärän tuplaus pitäisi tehdä pikaisesti, jos jonoista ylipäänsä halutaan eroon. Tämän voisi tehdä vaikka elvytyksen nimissä. Tarvittava rahasumma ei kaataisi valtion taloutta. Tämä valitusten jono on aivan loppumaton ketju, joka on nyt vaan saatava poikki.

Tätä Kelan valitusruuhkaa seuratessa on myös todettava, että Hyssälän näytöt Kelan vastuuministerinä eivät ole hyvä suositus hänen mahdolliselle pyrkimykselle Kansaneläkelaitoksen seuraavaksi johtajaksi.