Miksi vihreät ovat mukana hallituksessa?

Lauantai 6.3.2010 klo 7:31 - maria

Politiikka on muuttanut vihreitä enemmän kuin vihreät politiikkaa.

Muistatteko vielä sen raikkaan tuulen, jonka vihreät väittivät tuovansa suomalaiseen politiikkaan. Periaatteita lehmänkauppojen sijaan. Niinpä niin.

Ei ydinvoimalle ja Oikeutta eläimille -rintanapit kuuluvat enää vihreän liikkeen museoon. Puolue istuu hallituksessa, joka siunaa ydinvoiman lisärakentamisen ja hallituksessa joka ”suojelee” saimaannorppaa ja ”turvaa” maatilojen eläinten oikeuksia ministeri Sirkka-Liisa Anttilan aktiivisuudella. Puolue istuu hallituksessa, jonka pääministeri Matti Vanhanen on linjannut, että ministerit eivät voi esittää julkisesti mielipiteitään toisten ministeriöiden asioista tai kertoa kansalaisille päätöksenteon alla olevista asioista.

Miksi vihreät ovat edelleen mukana hallituksessa, joka toteuttaa heidän omien linjaustensa vastaista politiikkaa?

Vanhasen kakkonen toimii vihreiden keskeisimpiä periaatteita vastaan, ja se kuuluu myös vihreiden omassa piirissään käymässä kriittisessä keskustelussa hallituksen toiminnasta.

Vihreistä on tullut omien periaatteidensa osto- ja myyntiliike. Vitsi siitä, että vihreistä on tullut "kokoomuksen puisto-osasto" on siirrettävä vitsikirjan sivuilta vakavampiin teoksiin. 

Irtautumalla Vanhasen kakkosesta vihreät voisivat päästä irti keskustalaisesta luonnonsuojelun ja eläinsuojelun vähättelystä. Samalla vihreät voisivat ottaa etäisyyttä hallituksen yliopistojen toimintakyvyn lamauttamiseen. On erikoista, että esimerkiksi viime torstain kyselytunnilla vihreiden edustaja tivasi omilta hallituskumppaneiltaan, miksi Oulun yliopiston tilanne on päästetty ajautumaan kriisiin. Eikö hallituksessa olla juuri siksi, että asioihin pääsee vaikuttamaan sopimalla niistä hallituskumppaneiden kanssa?

Esiin tulleet julmat eläinrääkkäystapaukset vaatisivat vihreiltä ripeitä toimia. Mutta he tyytyvät seuraamaan sivusta, kun keskustalainen maa- ja metsätalousministeri ei tiukenna eläinsuojelulakia tai korjaa valvonnan puutteita. Sianlihan imagon parantamiseen rahaa on kyllä myönnetty.

Keskustalainen ympäristöministeri ajaa kuin käärmettä pyssyyn Pallaksen rakentamista. Lex Nokian hallitus ajoi eduskunnassa väkisin läpi vihreiden näennäisestä vastustuksesta huolimatta.

Jos vihreät irrottautuisivat Vanhasen ja Kataisen politiikasta, se olisi omiaan vahvistamaan eduskunnan oppositiota. Näin syntyisi entistä vahvempi vastapaino nykyhallituksen linjalle. Tällä olisi ratkaiseva merkitys esimerkiksi siihen, miten terveydenhuoltoa ja sosiaalipalveluja kehitetään Suomessa seuraavalla vaalikaudella. Vai onko niin, että vihreille poliittinen asema hallituksessa on rakkaampi kuin omien arvojensa mukaisesti toimiminen?

Vihreiden aktiivit kysyvät oikeutetusti, miksi puolue ei lähde oppositioon. Puheenjohtaja Sinnemäen kuivakka vastaus kuuluu, ettei oppositiossa saa mitään aikaan. Kun katsoo mitä vihreät ovat saaneet hallituksessa aikaan, on todettava, että oppositiossa olisitte ainakin poissa pahanteosta. Minun on mahdotonta kuvitella, että esimerkiksi Osmo Soininvaaran ja Pekka Haaviston kaltaiset vihreän politiikan näkijät haluavat vihreiden istuvan hallituksessa nykyisen kaltaisina zombeina. 

 

Vihreillä on paljon hyviä ajatuksia ja näkemyksiä, mutta ne ovat jääneet vallanjanon alle. Kyllä me demarit sen tunnistamme, olemme samasta maljasta joskus humaltuneet itsekin. Anni, tuo porukkasi pois siltä kupilta tänne opposition puolelle. Yhdessä me olisimme vahvoja ja sillä vahvuudella voisi myös oppositiosta käsin saada paljon aikaan – puhumattakaan seuraavassa hallituksessa.

The Supermies Eero

Maanantai 1.3.2010 klo 0:21 - maria

Suomen Leijonien ottelu USA:ta vastaan oli piinaavaa katsottavaa. Voi olla, että jopa kokoomuslaiset huusivat tuon ottelun pahimmalla hädän hetkellä The Supermies Eeroa apuun. Onhan veljillä oikealla vahva usko tuoreen eduskuntaryhmämme puheenjohtajan kaikkivoipaisuuteen.

Eeron sankaritekoihin kuuluu muun muassa eduskunnan puhemiesvaalin sabotointi. Vain 20 minuuttia valintansa jälkeen hän oli onnistunut kääntämään ison joukon hallituspuolueiden edustajia Niinistöä vastaan ja saamaan aikaan ennen näkemättömän hässäkän, jossa kissojen ja koirien kera etsittiin väärin äänestäneitä pettureita.

Loppu hyvin, kaikki hyvin kuitenkin molemmissa tapauksissa. Niinistö jatkaa puhemiehenä ja Leijonat taistelivat meille pronssia. Lopputulos ratkaisee.

***

Tänään julkistettiin puolueiden tuoreimmat kannatusluvut. Keskusta laahaa alamaissa alle 20 prosentin kannatuksellaan. SDP on edelleen Suomen toiseksi suurin puolue, vahva kakkonen, eikä ero johtavaan Kokoomukseen ole mahdoton kurottava. Sen verran nousujohteista on etenemisemme viime aikoina ollut.

Suomen naiset osoittivat hiihtoladulla, miten sinnikkyys tuottaa hedelmää. Vaikka naisten viesti ei alkanut parhaalla mahdollisella tavalla, päättyi se kunniakkaasti mitalisijaan.

Politiikassa pronssi ei riitä - ainakaan meille demareille. Se merkitsisi uutta neljän vuoden paitsiota ja piinaavaa sivusta seuraamista, kun isänmaamme kohtalon kannalta poliittisesti tärkeät asiat junnaavat vahingollisesti paikallaan.

Yksi esimerkki. Suomalaisten terveyserot (pienituloiset ovat sairaampia kuin varakkaat) sen kun kasvavat, mutta hallitus ei saa tarpeellisia terveydenhuollon uudistuksia liikkeelle Keskustapuolueen vängätessä vastaan. Joku sanoi kerran, että jos kepulaiselle antaa mahdollisuuden toimia isänmaan eteen tai maakunnan puolesta, hän valitsee maakunnan. Se, miksi kepulaiset maakuntien miehet taas eivät ymmärrä Suomen edun olevan myös heidän etunsa, on täysin käsittämätöntä.

***

Eero Heinäluoma herättää muuten naapuripuolueissa yllättävänkin paljon pelkoa. Iso mies on otettu jälleen imagonhuononnuskampanjan kohteeksi. Kokoomuslaiset ovat nyt johdonmukaisesti yrittäneet saada Heinäluoman näyttämään isyysvapaiden vastustajalta. Ja kaikki vain siksi, että Eero kysyi välikysymyskeskustelun aikana Kataisen olinpaikkaa.

On ymmärrettävää, että ihmettelee, kuinka Katainen isyyslomallaan ehti kyllä pohjoiseen Kokoomuksen omaan tilaisuuteen, mutta ei pienituloisten aseman parantamisesta käytävään välikysymyskeskusteluun. Se, että väitetään Heinäluoman nyt haluavan rajoittaa isien oikeutta perhe-elämään, on huvittavaa.

***

Mutta vielä tuohon erikoiseen puhemiesvaaliin. Kun kerran Eero sai parissakymmenessä minuutissa ainakin ison joukon kepulaisia ja kertoman mukaan jopa kokoomuslaisia sekoamaan puhemiesäänestyksessä, on hallituspuolueilla syytäkin olla huolissaan. Sen verran monta kuukautta on vielä aikaa eduskuntavaaleihin, ja meidän Eero on täysin vapaana ja pidättelemättömissä.

Vielä kerran, tervetuloa  Eero ryhmämme johtoon. The Supermies Eero is back!

Miksi masennus?

Perjantai 26.2.2010 klo 10:22 - maria

Robbie Williamsin laulussa Morning sun esitetään kysymyksiä. Miltä uusi päivä näyttää unettoman yön jälkeen, onko mielesi toiveikas vai onko päivän myötä entistä tyhjempi olo? Miten arvotat aamuauringon? Jonkin sortin masennustestikysymyksiä siis.
***
Tänään aamutelevisiossa kerrottiin, että nuorten poikien yhdeksi suurimmaksi ongelmaksi on noussut yksinäisyys. Yksinäisyys puolestaan altistaa masennukselle.
Masennus on tilastojen mukaan yksi nopeimmin kasvavista kansansairauksistamme. Nuorten kohdalla suurin syy työelämästä poisjääntiin on masennus. Tilanne on kestämätön, ja silti sen korjaamiseksi tehdään liian vähän konkreettisia tekoja. Ei ainoastaan politiikassa vaan myös arjen tasolla.
***
Työ tulevien masennusten torjumiseksi pitäisi aloittaa koululuokkien kokojen pienentämisellä. Luokkakokojen yhteys lasten ja nuorten hyvinvointiin on osoitettu jo useaan otteeseen.
Lapselle läsnä oleva ja kannustava opettaja luo perustan tasapainoisemmalle aikuisuudelle.
Kaverisuhteita on pienessä luokassa helpompi solmia kuin suuressa. Samoin kiusaamiseen ja ryhmästä pois sulkemiseen voi helpommin puuttua pienen porukan kesken kuin jättilaumassa. Lapsi ja nuori, joka tuntee olevansa tarpeellinen ja kyvykäs selviää elämän alamäistä paremmin kuin heikon itsetunnon omaava. Suorituskeskeisyys yksilön lähtökohtaisen arvon sijaan istuttaa stressin siemenen jo pienestä pitäen.
***
Huomasitko pari viikkoa sitten käydyn keskustelun alakoululaisten iltapäiväkerhotoiminnan supistamisesta? Kun kunnissa etsitään säästöjä, tällä kertaa säästökohteeksi kaavailtiin pienimpiä koululaisia. Iltapäiväkerhotoimintaan haluttiin päästää lähtökohtaisesti vain ekaluokkalaiset. Tokaluokkalaiset, siis kahdeksanvuotiaat, olisivat joutuneet selviytymään koulun jälkeen usean tunnin ilman aikuisten läsnäoloa. Se, että tällaisia säästöjä lasten turvallisuudesta ja turvallisuudentunteesta edes ajatellaan, on irvokasta.
***
Kun puhutaan työelämässä jaksamisesta ja työurien pidentämisestä, on tiedostettava miksi ihmiset voivat työssään huonosti.
Työntekohan lisää onnellisuutta, mutta jos työympäristö on mätä, mennään miinuksen puolelle.
Luonnevikaisia ei pidä päästää myrkyttämään työpaikan ilmapiiriä. Eikä pomoporras saa viedä happea alaisiltaan. Kyllä suomalainen jaksaa paiskia töitä vaikka kuinka, jos tuntee, että häntä siitä arvostetaan. Tämä on seikka, johon poliittisin päätöksin on vaikea puuttua. Valpas ja ihmismieltä ymmärtävä työnantaja ymmärtää myös satsata työpaikkansa me-henkeen. Se on yhteinen etu.
***
Ylä- ja alamäet kuuluvat elämään, mutta toivon menettäminen ei. Älkääkä väittäkö, että masennus pitää vain hyväksyä. Ei sitä pidä sen enempää kuin muitakaan sairauksia, joille voi tehdä jotain.
Kyllä jokaiselle soisi ilon herätä aamuihin täynnä tarmoa ja iloa uuden päivän tarjoamista mahdollisuuksista.

Kuinka paljon on tarpeeksi?

Keskiviikko 17.2.2010 klo 13:17 - maria

Kun google-hakuun kirjoittaa englanniksi, how much is enough, osumia löytyy 116 miljoonaa. Päällimmäisessä linkissä mainostetaan kirjaa, jonka lukemalla voi kuulemma päästä vapaaksi vaurauden tuomasta paineesta ja saavuttaa paremman olon.

Liian helppo elämä synnyttääkin pahoinvointia ja tie onneen löytyy takapakkia ottamalla.

Mutta jos asiaa katsotaan niukkuudessa elävän näkökulmasta, aukeaa riittävyyden käsite täysin eri tavalla.
Tätä teemaa mukaili myös muutaman vuoden takainen Johanna Vuoksenmaan ohjaama Nousukausi-elokuva.

Siinä hyväosainen pariskunta päättää lähteä extreme-lomalle Jakomäkeen huono-osaisten keskuuteen. Aidosti varattomaksi päätyvät päähahmot joutuvat kohtaamaan niukkuuden, josta heillä ei ole aiemmin ollut mitään tietoa ja saavat kyvyn nähdä maailmaa kokonaisvaltaisemmasta perspektiivistä.

Kunnon jakomäkikokemus tekisi varmasti hyvää myös niille päättäjille, jotka uskovat sokeasti, ettei köyhyys eriarvoista ihmistä.

Köyhien suomalaisten määrä on kasvanut 100 000 ihmisellä tämän hallituksen aikana ja pienituloisten reaalitulot ovat laskeneet. Nämä ovat kylmiä ja tilastollisia faktoja, joita pakoon ei selittelyllä pääse. Siksi Sdp ja muut oppositiopuolueet jättivät perjantaina välikysymyksen, jossa hallitukselta vaaditaan vastausta muun muassa perusetuuksien korotukseen.

Sosiaaliturvamme on jäänyt viime vuosien saatossa jälkeen muun Euroopan kehityksestä. Pohjoismaiden joukossa olemme selkeästi häntäsijalla.

Keskustelua köyhyydestä käydään usein liian kapeasta vinkkelistä. Ei köyhyyden torjuminen ole kulu, vaan investointi. Eikä köyhyyden torjuminen saa rajoittua vain etuuksien jakamiseen.

Parasta köyhyyden torjumista on työnteon edellytysten lisääminen ja lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen.

Pahimmillaan köyhyys synnyttää mahdollisuuksien puutetta, joka alkaa jo kouluikäisenä.

– Kyllä meidän lapset tietää tasan tarkkaan, ketkä luokkakavereista ovat köyhiä, totesi minulle eräs äiti, ja lisäsi samaan hengenvetoon, että vaikka hän kuinka kehottaa jälkikasvuaan ottamaan myös varattomien perheiden lapset mukaan porukoihin, koululaisten sisäinen hierarkia estää sen.

– Niillä on kuulemma väärät vaatteet, eivätkä ne harrasta samoja juttuja kuin muut, hän kertoi lapsensa sanoneen.

Ehkä vähävaraisten asia ei tunnu riittävän monesta poliitikosta mielenkiintoiselta. Köyhä kun ei äänestä ja kaiken lisäksi heikompien puolestapuhuja leimataan helposti kaikkia syleileväksi maailmanparantajaksi.

Tai sitten joiltain päättäjiltä vain puuttuu kyky nähdä yhteiskunta kokonaisvaltaisesti.

Esimerkiksi ei työuria pystytä pidentämään, jos meille syntyy mahdollisuuksien puutteessa kasvanut sukupolvi. Eikä muuten pystytä pidentämään silloinkaan, jos meille syntyy liian helpon elämän riepottelema masentuneiden joukko.

Kuinka paljon on tarpeeksi, on oikeastaan yksi yhteiskuntamme tärkeimmistä kysymyksistä.

Kansan ääni

Keskiviikko 10.2.2010 klo 15:32 - maria

Eilen televisiosta tuli ohjelma, jossa tutkija selitti perusteellisesti, kuinka luokkakoolla on suora vaikutus oppimiseen. Mitä suurempi luokka, sitä heikompi on oppilaan mahdollisuus sisäistää tietoa. Kansalaisten toiveet ovat olleet asian suhteen yhtenäiset: vanhemmat toivovat lapsilleen rauhallista oppimisympäristöä pienessä porukassa. Myös päättäjät puhuvat luokkakokojen pienentämisen puolesta. Mutta todellisuus on kaikkea muuta kuin toiveiden mukainen. Voi hyvällä syyllä kysyä, miten tällainen tilanne on mahdollinen ja toteutuuko sen kohdalla demokratia?

 

Vartin kuluttua eduskunnan Pikkuparlamentissa keskustellaan demokratian tilasta Suomessa. Tilaisuuden järjestäjänä on MTV3. Tilaisuuden taustana on nyt ensimmäistä kertaa oikeusministeriön ja MTV3:n yhteistyönä tekemä kartoitus siitä, mitä kansalaiset ajattelevat demokratian toimivuudesta. Tarkoituksena on järjestää vastaava katselmus vuosittain.

Osallistun tilaisuudessa järjestettävään paneeliin, jossa kanssani keskustelemassa ovat puhemies Sauli Niinistö ja oikeusministeri Tuija Brax. Keskustelun vetää perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi.

 

Aihe on tärkeä.

 

Miten demokratia voi ja mihin suuntaan se on kehittymässä?

 

Perinteisten valtiomahtien tilalle on jo vakiintunut neljäs voima eli media, mutta sivuuttaa ei voi myöskään uutta, viidettä yhteiskunnan muokkaajaa. Viidenneksi valtiomahdiksi on noussut kuin huomaamatta virtuaalimaailmassa toimiva kansalaisyhteiskunta.

 

Demokratiasta puhuttaessa on nähtävä myös lasten ja nuorten suhde demokratiaan. Mistä lapset ja nuoret oppivat sitä? Tositeeveessäkö luusereita pudottamalla?

 

Nuoremmissa sukupolvissa äänestäminen liitetään liian usein pois ja ulos äänestämiseen. Kuitenkaan äänestäminen ei saisi olla jakoa menestyjiin ja menestymättömiin vaan osoitus yhteiskuntamme arvoista.

 

Myös aikuisten maailmassa, työpaikoilla keskustelun aiheet ovat muuttuneet. Ennen työmailla saattoi kuulla värikästä ja syvällistä analyysiä päivänpolitiikasta, nyt puhutaan politikkojen edesottamuksista, mutta politiikan sisälöstä ei niinkään.

 

Oikeusministeriö tiedotti 4.2., että valtioneuvosto on tehnyt demokratian edistämistä koskevan periaatepäätöksen, jonka tavoitteena on luoda edellytyksiä kansalaisten osallistumiselle ja näin vahvistaa demokratian toteutumista Suomessa.

 

Hanke on tärkeä. Nuorten äänestysaktiivisuus on meillä laskenut nopeammin kuin EU-maissa keskimäärin. Myös nuorten usko omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa on meillä heikko.

 

Mutta miten selität nuorelle, että äänestämällä voi vaikuttaa, kun hän elää omassa elämässään vaikkapa liian suuren luokkakoon todellisuudessa?

Vanhoja lehtiä

Tiistai 26.1.2010 klo 14:08 - maria

Siivosin äitini varastoa ja silmiini osui nippu vanhoja Iltalehtiä. Toimin Iltalehden kolumnistina 2000-luvun puolessa välissä ennen pääsyäni eduskuntaan. Äitini on säilönyt muutamia kirjoitukseni sisältäviä lehtiä laatikkoon varaston perälle.

1.12.2006 numeron lööppiuutinen oli: Rakkaus muuttui painajaiseksi – Susan paljastaa intiimejä asioita. Jyrki Lehtola kirjoitti kolumnissaan Arno Kotrosta ja pikkujutussa kerrottiin, että joulupukilta on rahat loppu.

Jos kyseisen julkaisun laittaisi huomenna Ärrälle, ei moni kyseenalaistaisi lehden tuoreutta. Paitsi ehkä sen uutisen kohdalla, jossa Rosa Meriläinen kertoo säätäneensä perustuslakivaliokunnassa lakia, josta ei ymmärtänyt mitään. Rosa kun ei enää ole kansanedustaja.

Lehdessä julkaistu oma kolumnini ei sekään kerro menneestä ja kauan kadonneesta vaan sopii yllättävän hyvin myös vuoteen 2010.

 

Kansan kannustama ihme

 

Erään suuren kansainvälisen pörssiyhtiön entinen toimitusjohtaja kertoi minulle vitsin:

Nuori ja innokas johtaja oli juuri aloittamassa uutta työtään. Hän asteli ylpeänä huoneeseensa, josta löysi edeltäjänsä keräämästä tavaroitaan.

Innokkaana oppimaan tulokas kysyikin konkarilta: ”Annatko muutaman vinkin, että homma lähtee liikkeelle saman tien hyvältä pohjalta?”

Vanha toimitusjohtaja katsoi tulokasta väsyneenä. ”En anna sinulle mitään vinkkejä nyt, mutta saat kolme numeroitua kirjekuorta. Aina kun tunnet olevasi pattitilanteessa, avaa yksi ja saat tarvittavat ohjeet.”

Ensimmäinen vuosi meni omalla painollaan, mutta pian nuori johtaja alkoi ahdistua. Yritys ei tuottanut odotusten mukaisesti ja yhtiön hallitus vaati selvitystä tilanteesta.

Mies avasi ensimmäisen kirjekuoren. Siinä luki: Syytä edeltäjääsi.

Näin toimitusjohtaja tekikin. Yhtiön hallitus oli innoissaan ja kannusti tulokasta uusiin järjestelyihin. Pian talossa käytiinkin yt-neuvottelut. Muutama sata irtisanottiin ja osakekurssi lähti nousuun.

Juhlaa kesti kuitenkin vain hetken. Pian nuori toimitusjohtaja oli jälleen kirjekuori kädessään.

Tuottavuus oli päässyt laskemaan, ja yhtiön hallitus patisti tekemään parempaa tulosta. Neuvo, jonka mies tällä kertaa sai kuului: Tee organisaatiouudistus.

Pian yhtiössä oli täysi kaaos. Kukaan ei tiennyt omia tehtäviään, mutta puuha näytti perin touhukkaalta.

Vuoden kuluttua nuori tulokas näytti jo selvästi ikäistään vanhemmalta. Yhtiön hallitus vaati tehokkaampia toimia. Sijoittajien etu ei toteutunut.

Mies kaivoi laatikon pohjalta viimeisen kirjeen. Siinä luki: Valmista seuraajallesi kolme kirjekuorta ja pakkaa tavarasi.

Kansainvälisten pörssiyhtiöiden toimitusjohtajien pestien keskimääräinen pituus on 2,7 vuotta. Myös tämän kertoi edellä mainittu eläkepäiviään viettävä toimitusjohtaja. Onko siis ihme, että yritysmaailmassa eletään paikoin kuin viimeistä päivää.

Tuore esimerkki epäjohdonmukaisesta johtamisesta löytyy Fortumista. Fortum oli nostamassa sähkön hintaa Espoossa 15 prosentilla. Syyksi kerrottiin sähkön tukkuhinnan nousu.

Mutta miten kävi? Kansa nousi barrikadeille eli kilpailutti sähköään kuin vallankumousta tehden.

Sen tuloksena Fortum peruutti hinnankorotukset. Eikä tukkuhintakaan ollut enää ongelma – se kun olikin laskenut eikä noussut.

Yritysmaailman toiminta ei perustu luonnon lakeihin. Se on ihmisten muokkaama ja hallitsema. Ettisesti kestävä toiminta vaatii eettisesti kestäviä johtajia. Ja mitä valveutuneimpia kansalaiset ovat, sitä terveemmältä pohjalta joutuu markkinatalous toimimaan.

Peitteleekö Hyssälä Kelan johtajuuskriisiä?

Maanantai 25.1.2010 klo 19:40 - maria

Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälän välinpitämättömyys Kansaneläkelaitoksen valitusruuhkien purkamiseen on kansalaisten perusoikeuksia halventava. Ministeri näyttää hyväksyvän, että noin 30 000 ihmistä saa odottaa lopullista Kelan päätöstä lähes puolitoista vuotta.

Voisiko olla niin, että Kelan tulevana johtajanakin pidetty Hyssälä ei ole tarttunut Kelan johtajuuden puutteeseen, koska Kelaa johtaa toinen keskustalainen Jorma Huuhtanen?

Suomalaisilla on oikeus tietää, mitä Hyssälä on edellyttänyt Kelan johdolta tilanteen ripeäksi korjaamiseksi. Kelan valvonnassa ja johtamisessa on epäonnistuttu suuressa mittakaavassa. Kela on myös selkeäsi ollut valmistautumaton vastaamaan omista tehtävistään vaikeina aikoina.

Hyssälä tuntuu suhtautuvan varsin välinpitämättömästi vammaisten, lapsiperheiden ja työkyvyttömien ihmisten asioiden hoitamiseen. Se pistää kysymään, onko asiasta vastaava ministeri vastuunsa suhteen kartalla. On myös kysyttävä julkisesti, onko Kelan johtamisjärjestelmä kunnossa?

Ministerillä on ratkaisun avaimet kädessään.

Peruslaskuopilla pääteltynä 30 000 valituksen käsittely jo nykyiseltä sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan henkilökunnalta vie vuosia, puhumattakaan jatkuvasti sisään tulevista uusista valituksista. Ministerin puheet ja vakuuttelut eivät paranna Kelan asiakkaiden oikeusturvaa ja arjen ahdinkoa. 30 000 jutun ja satojen hyllymetrien käsittelyyn tarvitaan välittömästi lisää työntekijöitä.

Nyt ei ole varaa roikkua valtion tuottavuusohjelmassa, jos se on esteenä kansalaisten oikeusturvan toteutumiselle. 

Määräaikainen väkimäärän tuplaus pitäisi tehdä pikaisesti, jos jonoista ylipäänsä halutaan eroon. Tämän voisi tehdä vaikka elvytyksen nimissä. Tarvittava rahasumma ei kaataisi valtion taloutta. Tämä valitusten jono on aivan loppumaton ketju, joka on nyt vaan saatava poikki.

Tätä Kelan valitusruuhkaa seuratessa on myös todettava, että Hyssälän näytöt Kelan vastuuministerinä eivät ole hyvä suositus hänen mahdolliselle pyrkimykselle Kansaneläkelaitoksen seuraavaksi johtajaksi.

Rukan hangilta - työelämässä hengiltä

Torstai 21.1.2010 klo 7:20 - maria

Pääministeri Vanhanen kävi vuosi sitten hiihtämässä Rukan hangilla. Tuon retkensä seurauksena hän kertoi päättäneensä nostaa yleistä eläkeikää kahdella vuodella 65:een. Ei tainnut arvata, miten suuri soppa tuosta ilmoituksesta seuraisi.

***

Myöhemmin uutisoitiin, että aloite eläkekiistaan olikin lähtöisin Jyrki Kataisen alaisuudessa toimivien Vesa Vihriälän ja Martti Hetemäen tehtaasta, mutta muunnellun totuuden tarina jäi elämään. Kansan mielissä vain Vanhanen, eikä kukaan muu, oli vastuussa ihmisten pakottamisesta jatkamaan työelämässä paitsi harmaina myös uupuneina.

Eläkeiän korottaminen ilman, että puututaan työssä jaksamiseen ja työttömien kohdalla työn saantiin on sama kuin lähtisi Finlandia-hiihdolle ilman sauvoja.

Ja nyt, kaikkien yllätykseksi, on Vanhanenkin iskenyt sormikkaat tiskiin. Mies, joka vaati kansaa pysymään työssään iäkkäämpänä, joutui huomaamaan Kepun johtamisen liian raskaaksi nuoresta iästään huolimatta.

***

Rukan hangilta alkanut rähinä johti kahden työssäoloajan pidentämiseen tähtäävän työryhmän perustamiseen. Rantalan työryhmä pohtii eläkejärjestelmän kehittämistä. Ahtelan työryhmä etsii lääkkeitä työelämässä jaksamiseen.

Tasaisen vauhdin taulukolla molemmat työryhmät tulevat epäonnistumaan. Työntekijöiden ja työnantajien edustajien sukset ovat pahasti ristissä ja sauvatkin jääneet pitkän aikaa sitten ladunvarteen.

Keskustalaisista ei taida muutenkaan olla kansalle työilmapiirikonsulteiksi. Keskustan johtajan paikkaa ei tunnu kukaan nuoremman polven kepulainen tosissaan haluavan. Paula Lehtomäki yllätti kieltäytymisellä, myös Vehviläinen ja Tiilikainen
vetivät aittansa ovet kiinni.

Syystäkin on kysytty, mitä mätää Keskustan kellarissa oikein pesii?

                                                                   ***

Ironista sinänsä. Kun pääministeri Vanhanen ilmoitti vuosi sitten päättäneensä korottaa eläkeikää, alkoi tapahtumien ketju, joka leikkasi siivet hänen omalta tavoitteeltaan tulla Suomen pitkäaikaisimmaksi pääministeriksi. Tv1:n Ykkösaamussa lausuttu todistus tullaan muistamaan yhtenä Vanhasen suurista erehdyksistä.

Kansa suuttui, ja toisen suuren hallituspuolueen puheenjohtaja Katainen joutui toteamaan Kepun pettäneen jälleen. Hallitus on työpaikka siinä missä muutkin. Jatkuva työkavereiden välinen nokittelu sekä oman edun tavoittelu eltaannuttaa työilmapiiriä ja estää hyvien tavoitteiden toteutumisen.

Vanhasen hallituksesta ei ole ollut voittavaksi viestijoukkueeksi kaikkein tärkeimmässä lajissa, suomalaisen työn kehittämisessä ja tukemisessa. Sininen Rex ei ole kurjien kelien voide.

***

Mutta vaikka Matti Vanhanen luopuu kesällä keskustan puheenjohtajuudesta, toivoo hänelle silti vielä pitkää työuraa politiikan parissa – nuori mieskin kun vielä on. Ja hyviä hiihtolenkkejä!

Kyllä

Maanantai 18.1.2010 klo 9:34 - maria

Täytin viime viikolla (12.1.) 41 vuotta. Mikani antoi minulle syntymäpäivälahjaksi lupauksen yhteisestä elämästä. Vastasin rakkaani kosintaan kyllä. Elämä on ihmeellinen ja se on elettävä. Rakkaus on kaikkein tärkein.

 

Rakkaus tuli,

astui suonten ja lihasten sisään

kuin veri,

tyhjensi minut itsestäni

ja täytti ystävällä.

(Mawlana Rumi, runokokoelmasta Rakkaus on musta leijona. Käännös: Jaakko Hämeen-Anttila)

Tyhmyydestä sakotetaan

Tiistai 29.12.2009 klo 13:07 - maria

Ihminen on poliisiauton takapenkillä hiljainen ja nöyrä ja tuntee itsensä syystäkin tyhmäksi. Olen tutustunut poliisiauton takapenkkiin kahdesti kuluneen syksyn aikana, ensin lokakuussa ja toisen kerran itsenäisyyspäivänä. Molemmilla kerroilla ajoin Tampere-Helsinki -moottoritietä. Itsenäisyyspäivänä mitattiin 150 kilometrin nopeus satasen alueella, lokakuussa nopeutta oli 25 kilometriä tunnissa liikaa. Faktat ovat faktoja ja kaikki muu kuulostaakin sitten selittelyltä.

Koetin kirjoittaa siitä, miten paljon ajan vuodessa. Koetin kirjoittaa siitä, että edellisistä sakoista on aikaa. Koetin kirjoittaa siitä, ettei tien päällä ollut muuta liikennettä hetkellä jolloin koetin kuroa aikatauluani kiinni. Turhaa selittelyä.

Lisää faktoja. Lähdin tien päälle liian myöhään ja yritin ehtiä Espooseen itsenäisyyspäivän tilaisuuteen, johon minut oli kutsuttu puhujaksi. Harkintani petti, vika on minun. Tyhmyydestä sakotetaan.

Selittelyltä näyttäisi sekin, jos kirjoittaisin miten helposti ajantaju katoaa rakkaan ihmisen seurassa. Perhana, minä olen aikuinen nainen, näin ei saisi käydä.

Kortti meni hyllylle kahdeksi kuukaudeksi ja näin on oikein.

Olen saanut selitellä muutamille ystäville ja toimittajille sitäkin, miksi olen ollut niin huonosti tavoitettavissa. Olen matkalla maailman toisella puolen, parhaillaan Thaimaassa. Ei, en minä tätä uutista pakoile, kunhan koetan ladata akkuja ja nauttia auringonpaisteesta. Ajotavoistani olen jo ehtinyt itseni sättiä ja siihen liittyvät uudenvuodenlupaukset tehdä.

Vallan vallaton presidentti

Torstai 10.12.2009 klo 15:43 - maria

Puolueilla on pulma ratkaistavanaan. Näyttää siltä, että Suomen tulevan presidentin valtaa tullaan supistamaan. Sen jälkeen ei pääministeriyskään ole enää entisenlaista. Presidentiltä riisuttu valta puetaan pääministerin harteille.

Minkälainen ihminen silloin tarvitaan täyttämään uudenlaisen presidentin saappaat?

***

Vaikka palttoon paino presidentillä kevenisikin EU politiikan verran, jäisi hänelle edelleen kotimaan arvojohtajuus ja EU:n ulkopuolinen ulkopolitiikka. Tämä on hyvä. On vaikeaa kuvitella tilannetta, jossa pääministeri ehtisi keskittyä perusteellisesti oman maan ja EU-asioiden lisäksi myös globaaliin työhön. Presidenttiä ei korvaa edes loistava ulkoministeri.

Rajoitetun vallan presidentin paikka saattaa siis avautua kielitaitoiselle, kansainvälisen kokemuksen ja sosiaaliset kyvyt omaavalle viisaalle henkilölle, joka yhdellä kädellä keskittyy globaaliin maailmanparannukseen ja toisella silittää kansaa oikeamielisillä lausunnoillaan.

***

Keskustapuolueen ainoaksi varteenotettavaksi presidenttiehdokkaaksi nousee Olli Rehn. Oli keskustan puheenjohtaja ensi kesän puoluekokouksen jälkeen kuka tahansa, ei ole lainkaan varmaa, että sama henkilö kisaa tulevissa presidentinvaaleissa. Keskustan tuleva puheenjohtaja pyrkii varmuudella maan seuraavaksi pääministeriksi, mutta laskevan kannatuksen puolueessa tuokin jäänee haaveeksi.

 Kokoomuksen kohdalla pohdinta käy jo monimutkaisemmaksi. Haluaako kansan rakastama Niinistö olla vahvan pääministerin pikku apulainen, varsinkin jos tuo pääministeri sattuu olemaan Jyrki Katainen? Stubbista saattaa hyvinkin tulla presidentti, mutta ei Suomen vaan Euroopan. Sirpa Pietikäinen on kielitaitonsa ja osaamisensa puolesta hyvä, mutta ei erityisemmin presidenttityyppiä. Hänet voi helpostikin kuvitella ympäristöministeriön kansliapäälliköksi – siinä hommassa hän olisi loistava.

Upeaa olisi nähdä Ben Zyskowicz presidenttiehdokkaana, mutta sitä ei Suomen laki salli.

 Pekka Haavisto on vihreille kultaakin arvokkaampi. Jostain syystä hänen suosionsa puolueen sisällä ei nouse samaan kuin puolueen ulkopuolella. Hänestä tulisi yli puoluerajojen suosiota nauttiva presidenttiehdokas, jos vihreät osaavat olla pelaamatta homokorttiaan.

 Omassa puolueessani ei nykyisen virallisen linjan mukaan presidentin valtaoikeuksia haluta supistaa. Aiemmin oli toisin. SDP:n perinteisiin on kuulunut parlamentarismin vahvistaminen.

Keskustelu junnaa meillä ehkä liikaakin paikallaan. Presidenttiyttä pitää arvioida pidemmällä perspektiivillä. Huomiotta ei voi myöskään jättää sitä, miten vähäisellä kannatuksella meillä Suomessa voi nousta pääministeriksi saakka. Nykyinen pääministerimme oli aikoinaan puolueensa puheenjohtajakisassa vasta neljäs. Suomessa pääministerin valtaa pääsee käyttämään kevyelläkin suosiolla vaikka pääministerin valta on moninkertaista presidenttiin nähden.

***

Suomessa tulee olemaan presidentti rajoittuneenkin vallankäytön jälkeen vielä pitkään, ja hyvä niin. Huonokin pääministeri saa tehdä työtään rauhassa, kun kansa luottaa presidenttiinsä.

 SDP:n presidenttiehdokkaina on tähän mennessä pyöritelty Tuomiojaa, Heinäluomaa, Kantolaa, Liikasta, Siimestä ja Soinia.

Soinille pidämme toki ovea auki, SDP:n jäseneksi voi nykyään liittyä helposti puolueen nettisivujen kautta.

 Yhden nimen voisi edellisten joukkoon vielä lisätä. Miltä kuulostaisi: Suomen tasavallan presidentti, Liisa Jaakonsaari?

Hallitus ei tiedä omia lakiesityksiään

Perjantai 27.11.2009 klo 12:20 - maria

Eilinen kyselytunti osoitti, että hallitus ei ole aivan ajan tasalla esitystensä suhteen.

 

Pääministeri Vanhaselta kysyttiin, mitä mieltä hän on Saksan Kurzarbeit-järjestelystä. Pääministeri siirsi kysymyksen työministeri Sinnemäelle, joka äityi kehumaan lomautuskäytäntömme ylivertaisuutta (kuten teki edeltäjänsä Cronberg jo vuosi sitten).

 

Kumpikaan, pääministeri tai työministeri eivät olleet tietoisia siitä, että lomautusjärjestelmäämme ollaan par aikaa muuttamassa tilapäisesti toiseen asentoon, ja että tätä koskeva lakiesitys on ollut tällä viikolla eduskunnassa valiokuntakäsittelyssä.

 

Pitääkin kysyä, kuka eduskunnalle hallituksen esityksiä esittää, hallitus vai joku mörkö koneistossa?

 

Tällä viikolla työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa ja sosiaali- ja terveysvaliokunnassa käsitelty hallituksen esitys 222, sisältää osin saman idea kuin Saksan Kurzarbeit-järjestely. Poikkeuksena Saksan-malliin on se, että lyhennetystä työviikosta koituvan työntekijälle maksetun lomautuspäivän korvauksen maksaa työttömyyskassa, jonka rahat kerätään palkansaajilta ja työnantajilta kerättävillä maksuilla.

 

HE 222 tavoitteena on helpottaa yritysten toiminnan sopeuttamista taloudellisessa taantumassa ja parantaa sopeuttamistoimenpiteiden kohteena olevien työntekijöiden asemaa. Esityksessä ehdotetaan, että työntekijälle, jonka viikoittaista työaikaa on lyhennetty lomautuksen johdosta yhdellä tai useammalla päivällä viikossa, maksettaisiin työttömyysetuutta lomautuspäiviltä.

 

HE 222 on vaan pahasti myöhässä. Se olisi pitänyt antaa jo vuosi sitten. Suomen työllisyysaste ei olisi yhtä huono kuin nyt, jos järjestely olisi ollut käytössä jo vuoden alusta.

 

Esimerkiksi Teknologiateollisuuden mukaan työttömyyskorvauksella lyhennetty työaikajärjestely olisi lisännyt mahdollisuuksia ottaa vastaan pienempiäkin tilauksia ja työtarjouksia ja näin olisi voitu välttyä joko kokonaan irtisanomisilta tai löysässä hirressä roikottavilta täysiltä lomautuksilta.

 

Työttömyyskassojen laari ei kuitenkaan ole loputon ja siksi myös hallituksen on osallistuttava järjestelyyn, muuten seurauksena on työnantajakustannusten nousu ja työntekijäpäässä heikennyksiä työttömyysturvaan.

 

Ehdotin vuosi sitten, että Saksan mallin soveltuvuutta Suomeen selvitettäisiin. Pääministeri Vanhanen vastasi tuolloin, että toivottavasti SDP ei ole tosissaan ehdotuksessaan.

Nyt voi vain toivoa, että pääministeri ei yritä torpata tätä HE 222:sta vaan ymmärtää sen tärkeyden niin työnantajien kuin työntekijöiden ja näin koko kansantalouden kannalta niin akuuttina lääkkeenä kuin pitkäkestoisena Suomen kilpailukyvyn edistäjänä.

 

Tämän lain kohdalla on todella murheellista, että hieman avarakatseisemmalla suhtautumisella, se olisi voinut astua voimaan jo vuosi sitten ja moni työttömyyden kurimus olisi voitu välttää.

Saksa on tyhmä maa?

Torstai 26.11.2009 klo 21:08 - maria

Suomessa on totuttu pitämään lomautusjärjestelyä hyvänä keinona säilyttää työpaikkoja. Lomautettu on ollut yritykselle säästöä työvoimakustannuksista. Tämän syksyn aikana on kuitenkin jo suuri määrä lomautuksia realisoitunut irtisanomisiksi.

Löysässä hirressä roikkuvien tilanne näyttää huonolta myös kevään suhteen. Tilanteeseen voi joko alistua vedoten Suomen talouden riippuvuuteen viennistä tai etsiä rohkeasti epätyypillisiäkin elvytyslääkkeitä.

Kurzarbeit merkitsee sitä, että yritykset voivat lyhentää henkilöstönsä työaikaa ja supistaa näiden palkkoja vastaavassa suhteessa. Valtio korvaa kuitenkin työntekijälle suuren osan ansionmenetyksestä. Se hyvittää lisäksi työnantajaa osallistumalla palkan sivukulujen maksamiseen.

Meillä moisen teilasi tyhmyytenä jo alkuvuodesta niin pääministeri Vanhanen kuin silloinen työministeri Cronberg. Saksassa tämän tyhmyyden ansiosta työttömyys ei ole noussut yhtä voimakkaasti kuin monessa muussa Euroopan maassa.

Financial Times puolestaan arvioi äskettäin saksalaisten yleisen luottamuksen tulevaan erityisen korkeaksi juuri valtion hyvän työllisyyspolitiikan ansiosta.

Poikkeukselliset ajat vaativat poikkeuksellisia toimia. Minkälaisella politiikalla selvitään vaikeiden aikojen yli mahdollisimman vähillä vahingoilla? Aika on yleensä paras tuomari, mutta entä jos ei ole aikaa odottaa?

Suomessa työttömiä on nyt 60 000 enemmän kuin vuosi sitten. Synkimpien ennusteiden mukaan ensi vuonna työttömien määrä kohoaa jo 300 000 paikkeille. Hallitus ei ole kuitenkaan varautunut kohtaamaan tilannetta tehokkailla lisätoimenpiteillä.

Kuvaavaa on, että työvoimapoliittisissa toimissa on nyt 3 000 henkeä vähemmän kuin viime vuonna.

Vaihtoehdottomuus on älyllistä valehtelua. Historiasta on tärkeää ottaa oppia, ja tulevaa uskallettava arvioida kokonaisvaltaisesti.

Työttömyyden kurimukseen ei auta tee ja sympatia vaan työpaikka. Ilman työtä jäänyttä ei saa kohdella pakollisena tilastoa rumentavana lukuna. Sellainen ideologia on kestämätön ja ihmisen arvoa mitätöivä.

Filosofi David Humen kuuluisa sääntö menettää tuskin koskaan pätevyyttään. Siitä, miten asiat ovat, ei voida päätellä miten niiden pitäisi olla: There is no ought from is.

Sinä päivänä, kun ihminen tyytyy hyväksymään vallitsevat käytännöt ylhäältä annettuina, alkaa saavin vesi eltaantua. Politiikassa tällainen merkitsee päätöksenteon irtaantumista jatkuvasti muuttuvan ajan todellisuudesta.

Demarinaisille kiitos luottamuksesta!

Lauantai 21.11.2009 klo 15:28 - maria

Paasitornissa järjestetyssä Demarinaisten liittokokouksessa on ollut tänään loistava tunnelma. Kun salin täyttää 200 samaan hiileen puhaltavaa naista, ei parempaa lähtökohtaa onnistuneelle kokoukselle voi olla.

Tätä kirjoittaessani istun vielä salissa, mutta jo tässä vaiheessa kiitän lämpimästi Demarinaisia luottamuksesta ja siitä, että porukka valitsi minut yksimieleisesti jatkokaudelle Demarinaisten puheenjohtajana.

Tiedote 21.11.2009

Sosialidemokraattisten naisten 12. liittokokous on valinnut yksimielisesti kansanedustaja, SDP:n varapuheenjohtaja Maria Guzenina-Richardsonin jatkokaudelle Demarinaisten puheenjohtajaksi.

 

Guzenina-Richardson on järjestyksessä Demarinaisten 18. puheenjohtaja. 109-vuotiaan liiton aikaisempina puheenjohtajina ovat toimineet mm. Miina Sillanpää, Vappu Taipale ja Liisa Jaakonsaari.

Guzenina-Richardson vaati liittokokouspuheessaan mm. lapsilisien ulottamista 18-vuotiaisiin sekä perheille tarjottavien palveluiden parantamista.

-Suomi on harvoja Euroopan maita, jossa lapsilisää maksetaan vain 17 ikävuoteen saakka. Meillä on puhuttu jo iäisyyden lapsilisäjärjestelmämme jälkeenjääneisyydestä. Nyt meillä demareilla on puoluekokouspäätös asiasta, ja meidän naisten vahvalla vaikuttamisella on aika korjata tämäkin epäkohta seuraavalla hallituskaudella. Me lähdemme siitä, että Sdp on vuoden 2011 jälkeen jälleen Suomen suurin puolue, Guzenina-Richardson totesi.

Guzenina-Richardson haastoi kaikki Suomen naisliitot yli puoluerajojen ponnekkaampaan toimintaan perhepolitiikkaan vaikuttamisessa.

-Sosialidemokraattiset Naiset ovat isänmaan asialla, ja siksi meistä myös isillä on oltava parempi mahdollisuus yhdistää työ ja perhe.  Lapsille ei voi sanoa huomenna, heidän nimensä on nyt, Guzenina-Richardson totesi mukaillen runoilija Mistralin sanoja.

Perhepalveluiden parantamisen konkreettiseksi esimerkiksi Demarinaisten puheenjohtaja mainitsi  kuntien tarjoaman kotiavun tärkeyden.

-Esimerkiksi sairauden tai muun vaikeuden vuoksi ahdinkoon joutuneille perheille kotiin tarjottava apu voi olla juuri se kriittinen henkireikä, jolla voidaan estää pitkäkestoisia tragedioita kuten lasten huostaanottoja. Kuntien talousahdinko ei saa olla syy perhepalveluiden laiminlyömiseen. Kun maan hallitus sanoo, että apua tarvitseville ei käännetä selkää, täytyy näiden sanojen tueksi tehdä myös tekoja. Kuntien auttaminen yli talousahdingon on ihmisistä huolenpitämistä, sillä kunnathan niitä palveluita järjestävät, sanoi Guzenina-Richardson.

 

Demarinaisilta täysi tuki Urpilaiselle

-Me Demarinaiset seisomme puolueemme puheenjohtaja Jutta Urpilaisen takana. Yhtä sisukasta naista en ole äitini lisäksi pitkiin aikoihin kohdannut. Jutta on seissyt aikamoisessa myrskyssä ja kestänyt kaiken kuin nainen. Me olemme Jutan joukkue ja me olemme sitoutuneet antamaan kaikkemme tässä pelissä. Maalit lasketaan vasta kun loppupilli soi, Guzenina-Richardson sanoi.

Tilaisuudessa puhunut Urpilainen sai liittokokousväeltä seisovat aplodit. Urpilainen kiitti Demarinaisia sen perhepoliittisesta ohjelmasta ja korosti puolueensa naisjärjestön merkitystä puolueen menestyksen edesauttajana.

Liittokokous valitsi jatkokaudelle varapuheenjohtajikseen jämsäläisen kansanedustaja Tuula Peltosen ja helsinkiläisen Tarja Kantolan.

Uusi lastensairaala

Perjantai 20.11.2009 klo 16:28 - maria

Uudentyyppinen yhteisöllisyyttä ja kodinomaisuutta loistava lastensairaala saattaa nyt olla vain ajatus, mutta ehkäpä sekin on totta 10 vuoden päästä.

Osallistuin tänään Lastenklinikan sairaalassa järjestettyyn seminaariin, jossa pohdittiin lasten ja nuorten oikeuksia sairaalassa.

Tilaisuuden järjestäjänä oli NOBAB Suomi – yhdistys, joka pyrkii edistämään sairaiden lasten oikeuksien toteutumista.

Heidän kymmenen kohdan parannusohjelmassa vaaditaan muun muassa että:

-         Lapsella tulee olla oikeus vanhemman tai muun läheisen aikuisen läsnäoloon sairaalassaoloaikana.

-         Vanhempia tulee kannustaa olemaan sairaalassa lapsensa kanssa ja heille tarjotaan mahdollisuus yöpymiseen.

-         Lasta tulee kohdella hienotunteisesti ja ymmärtäväisesti ja hänen yksityisyyttään tulee aina kunnoittaa.

-         Lasta hoitavalla henkilökunnalla tulee olla sellainen koulutus ja pätevyys, että he kykenevät vastaamaan lasten ja perheiden tarpeisiin sairaalassa.

 

Lastenklinikan käytäviä kävellessä ja paikalla olleiden vanhempien kertomuksia kuunnellessa vakuutuin entisestään, että pääkaupunkiseudulle tarvitaan uusi Lastenklinikan sairaala.

 Tilat Lastenklinikalla ovat aikansa tuote. Käytävät ovat kolkkoja, huoneet kaikkea muuta kuin kodikkaita ja perheiden yhteiseen käyttöön tarkoitetut tilat riittämättömiä. Kuitenkin moni lapsi ja hänen vanhempansa joutuvat viettämään näissä puitteissa pitkiä aikoja.

 Me tarvitsemme lapsille sairaalan, jonka käytävät eivät pelota ja joissa vanhemmat voivat olla läsnä lapsilleen kodikkaissa perhehuoneissa. Ei ole kenellekään hyväksi, että sairaan lapsen vanhemmat joutuvat nukkumaan yönsä lattiatasolla patjalla, jos haluavat olla yöllä yhdessä lapsensa kanssa. Sairaalla lapsella on ihan tarpeeksi kestämistä jo sairautensa vuoksi, yksin jääminen on aivan turha taakka tämän päälle.

 Muualla maailmalla on jo ymmärretty viihtyisän ympäristön merkitys potilaiden hyvinvointiin. Lasten kohdalla ympäristön merkitys on erityisen korostunut. Tuntuu oudolta, että hoidollisesti erinomaisen Lastenklinikan sairaalan on annettu vanhentua näin räikeästi.

Se, siirtyykö Suomi johtavan lastensairaalansa osalta tälle vuosituhannelle, on tahtokysymys. Poliittisella päätöksenteolla voi saada paljon aikaan, kun riittävän moni vaikuttaja lyö voimansa yhteen.

Hyvä esimerkki on Espooseen vuonna 2014 nouseva kuntouttava sairaala. Sen kohdalla päätöksenteko saatiin toimimaan hyvän, yli puoluerajojen vallinneen tahtotilan ansiosta.

Muistan, kuinka joku sanoi minulle vuonna 2004, että ei kuntouttava sairaala ole realismia. Silloin johtamani Espoon sosiaali- ja terveyslautakunta päätti kuitenkin toisin.

Uudentyyppinen yhteisöllisyyttä ja kodinomaisuutta loistava lastensairaala saattaa nyt olla vain ajatus, mutta ehkäpä sekin on totta 10 vuoden päästä.

Etiopia

Perjantai 13.11.2009 klo 18:16

Palasin eilen Etiopiasta.

Matkan kohteena oli Addis Abeban lisäksi Bahir Darin seutu vajaan tunnin lentomatkan päässä pääkaupungista.

Suomella on pitkät perinteet kehitysyhteistyöstä Etiopiassa. Matkan parasta antia olikin nähdä jo käynnissä olevien projektien eteneminen.

Ensimmäinen tutustumiskohteeni sijaitsi Addis Abeban Mercaton slummialueella.

Näissä slummeissa asuvat Addis Abeban köyhistä köyhimmät. Sinne suunnatun projektin kustannus oli Suomelle vuonna 2008 reilut 20.000 euroa. Tällä rahalla on parannettu 23 slummiperheen tilannetta muun muassa mahdollistamalla näiden perheiden lasten koulunkäynti, järjestämällä heille terveydenhuollon palvelut ja myöntämällä pienlainoja, joilla etenkin naiset ovat päässeet yrittäjyyden alkuun.

Tässä kuvassa mikrolainan avulla oman letunpaistoyrityksen perustanut nainen työssään.

Hän myy paistamiaan injera-lettuja läheisiin ravintoloihin ja hotelleihin.Nainen elättää itsensä ja 4 lastaan kotinsa takapihalle kyhätyn leipomonsa tuotteilla.

Pääsin käymään myös hänen kotonaan. Vaatimaton yhden huoneen 12 neliön koti oli koristeltu ikonikuvin.

 Sängyllä makasivat koulukirjat.

Etiopialaisten enemmistö on ortodoksikristittyjä (50,6%). Protestantteja on 10,2 ja muslimeja 32,8%.

Slummien kujat olivat yllättävän siistejä. Maa oli päällystetty kivillä ja eikä roskia lojunut ympäristössä liiemmin.

 

***

Palkkataso on Etiopiassa heikko. Kahvipapujen jalostamossa työskentelevät naiset tienaavat noin 70 senttiä päivässä. Yleisenä toimeentulorajana pidetään 2 dollaria päivässä.

Työ on raskasta kolmivuorotyötä. Hihnan äärellä pakersivat niin nuoret tytöt kuin ikääntyneet naiset. Kirkkaan loisteputkivalon alla kahdeksan tuntia kerrallaan työskentelevien naisten ainoa tehtävä oli etsiä hihnalla liikkuvien kahvipapujen seasta huonot ja laittaa ne takanaan oleviin ämpäreihin.

Monet naisista nukkuivat tehtaan läheisyydessä seuraavaa vuoroaan odottaen.

 

Vierailuni aikana vuoro oli juuri vaihtumassa ja seuraava porukka aloittamassa omaa työrupeamaansa.

 

 

***

Bahir Darin alueella sijaitseva Amharan kylä elää nykyään ruoan suhteen omavaraisesti.

Amharassa vuonna 1994 alkanut vesihuollon parantamiseen tähtäävä projekti on Suomen ensimmäinen kahden välinen vesisektoriohjelma.

Sen keskeisenä periaatteena on yhteisövetoisuus, eli kyläyhteisö on saatu aktiiviseksi toimijaksi oman elämänlaatunsa parantamiseksi. Myös lapset osallistuvat työntekoon koulunkäyntinsä ohessa.

Olin hyvin hämmästynyt, kun paikalliset koululaiset osasivat englanniksi kysyttäessä yksinkertaisiin kysymyksiin. Kun tiedustelin, missä isä ja äiti olivat, yksi lapsista vastasi: ”Mother father work help family.”

Lasten työtehtäviin kuuluu muun muassa laiduntavien eläinten perään katsominen ja polttopuiden keruu. Yleisesti pojat kantavat paimensauvoja ja tytöt polttopuita.

Etiopian yksi monista ongelmista on puiden vähyys. Puuttomuus aiheuttaa eroosiota, mikä heikentää satoja. Suomi on ollut mukana Amharan alueella myös puiden istuttamisprojektilla. Tämän vuoden sadeajan myötä Ahmaran pientiloille istutettiin virallisten lukujen mukaan 7,5 miljoonaa tainta ja kyläläisten yleismetsiin 0,3 miljoonaa tainta.

Kuvassa Suomen Etiopian suurlähettiläs puhuu kylän miehille puiden istuttamisen tärkeydestä.

Etiopian väkiluku on 83 miljoonaa, josta 85% asuu maaseudulla. Heikon syntyvyyden säännöstelyn takia väkiluvun arvioidaan kaksinkertaistuvan seuraavien 30 vuoden aikana. Vaikka kehitysyhteistyöllä ja Etiopian hallituksen omillakin toimilla on saatu elinoloja parannettua, väestönkasvu on vaikeuttamassa tilannetta entisestään.

Hallituksen virallisen arvion mukaan maassa on noin 6 miljoonaa kroonisesta nälästä kärsivää. Järjestöjen mukaan määrä on vähintään tuplasti enemmän.

Vaikka näissä kehitysyhteistyön onnistumisen puolesta puhuvissa kohteissa tilanne on hyvä, monin paikoin Etiopiassa eletään epätoivon partaalla. Maan hallitus on ottanut tiukan linjan, eikä suostu myöntämään nälänhädän olemassa oloa. Näkemäni projektit ovat upeita onnistumisia ja osoittavat, että täältä Suomesta käsin on mahdollista vaikuttaa, mutta aidosta ja laajasta hyvinvoinnista ei etiopialaisten kohdalla voida puhua. Kuvaavaa on, että maassa on sähkön piirissä vain vajaa 20% väestöstä.

Kirjoitan lisää Etiopian matkastani lähipäivinä.

SDP:n puoluevaltuusto kokoontuu huomenna Seinäjoella. Matkaan sinne junalla. Autossanikin on nyt talvirenkaat.

Keuruulta Addis Abebaan

Lauantai 7.11.2009 klo 22:29

Katselin eilistä Ylen Nenäpäivän lähetystä iloiten suomalaisten halusta auttaa kehitysmaiden köyhiä. Yksi Nenäpäivän keräyskohteista on Etiopia.

Matkustan huomenna Etiopiaan näkemään muun muassa kehitysyhteistyörahojemme kohdentumista. Ensimmäisenä etappina on Addis Abeba, josta matka jatkuu Bahir Dariin.

Globaali talouskriisi ja ilmastonmuutos ovat vaikeuttaneet maailman köyhimpien ihmisten elämää entisestään. Kirkon Ulkomaanavun eräs työntekijä kertoi, että esimerkiksi Etiopiassa ollaan pian samassa tilanteessa kuin vuonna 1984, kun Bob Geldof päätti perustaa Live Aidin.

Tässä linkki tuohon uutiseen, joka silloin aikoinaan sai Geldofin kasaamaan ystäviään ympäri maapallon auttamaan Afrikan hädänalaisia.

http://news.bbc.co.uk/2/hi/in_depth/8315248.stm

Kehitysmaiden auttaminen on velvollisuutemme ihmiskunnan jäseninä. Naisten ja lasten aseman parantaminen on olennaisessa osassa tätä työtä.

On inhimillisesti katsoen parempi, että kehitysapu toimii tehokkaasti kohdemaassaan kuin että hätää kärsivät joutuvat pakolaisiksi maailmalle.

Otan matkalle mukaan kamerani ja läppärini ja päivitän tätä blogiani mahdollisuuksien mukaan jo matkani aikana.

***

Tänään aamulla ajoin sohjoisella tiellä matkalla Keuruulle puhumaan SDP:n Keski-Suomen piirikokoukseen. Pieni mutka siihen taipaleelle tuli, kun sohjo tarttui renkaisiini ja autoni alkoi heittelehtiä. Käänsin rattia korjausliikkeeseen, että en ihan kontrolloimattomasti lähtisi pyörimään ja loppujun lopuksi menin sivukaiteen kautta ojanpenkkaan. Mitään dramaattista ei tapahtunut mutta säikähdys tietysti sai hetkeksi vetämään henkeä.

Elämä on rajallinen. Vaikka me kaikki sen tiedämme, harvemmin pysähdymme aidosti arvostamaan olemassaoloamme täällä maan päällä. Jotkut kulkevat koko elämänsä laput silmillään näkemättä kaiken ihmeellisyyttä. Toiset omaksuvat pahansuopaisuuden elämänasenteekseen ja samalla menettävät mahdollisuuden olla aidosti onnellisia. Mutta onneksi on paljon myös niitä, jotka uskaltavat olla Ihmisiä - isolla iillä. Oma asenne on valintakysymys. Jokaisella on mahdollisuus olla edes pikkiriikkisen hyvän väline – jos vain haluaa.

Ryöstön yritys

Tiistai 3.11.2009 klo 17:01 - maria

Olin viime viikonloppuna matkaamassa autolla Espanjan pohjoisosassa Gironan kaupungista Barcelonan lentoasemalle. Moottoritiellä auton kyljestä kuului yllättäen kova tömähdys. Miltei heti sen jälkeen hyväkuntoisella Mersulla ohituskaistaa ajaneesta autosta alettiin huitoa hätääntynein ilmein pysähtymismerkkiä.

Sos-puhelin piste sattui juuri hyvin kohdalle ja seurueemme kuski ohjasi auton pysähdyspaikalle. Mersussa huitonut porukka pysähtyi hieman automme eteen ja lähestyi meitä avuliaan näköisenä. Seurueemme kuski nousi ulos tarkistamaan tilannetta. Mersumiehistä toinen alkoi tutkia automme alapohjaa kiivaasti espanjaa puhuen. Kuskimme ohjattiin pelkääjän puolelle tutkimaan tilannetta. Hänen ovensa jäi auki ja kun auton vasemmalle puolelle rakennettu hässäkkä oli saanut kaikkien huomion, toinen hepuista työntyi kuskin puoleisesta ovesta sisään ja tarttui jalkojeni välissä olleeseen käsilaukkuuni.

Otin kiinni laukustani ja huusin niin lujaa kuin pystyin suomeksi, että et perkele varmasti vie. Ryöstäjä yritti repiä laukkua kahdella kädellä ja minä pidin siitä kiinni kuin terrieri pehmolelusta.

Siinä vaiheessa kaikkien huomio siirtyi autossa tapahtuvaan kamppailuun ja ryöstön yrittäjät poistuivat ripeästi paikalta.

Koko hässäkkä oli ohi muutamassa kymmenessä sekunnissa.

Nyt jälkeenpäin vasta tajuaa, miten vaaralliseksi tilanne olisi saattanut muuttua, jos ryöstäjillä olisi ollut ase tai kaasusumutin.

Pahimmassa tapauksessa en olisi nyt tästä kertomassa. Maailman teillä ei voi näköjään olla liian varovainen.

Me Suomessa olemme tottuneet yhteiskuntarauhaan, johon kuuluu muun muassa maantieryöstäjien puuttuminen teiltämme. Vaikkapa Espanjassa ja Baltian maissa moinen katsotaan jo arkipäiväiseksi. Kun tällainen tilanne osuu kohdalle alkaa arvostaa entistäkin enemmän suomalaista turvallisuutta, joka syntyy muun muassa poliisien läsnäolosta ihmisten keskuudessa.

Euroopan sisäisten rajojen ollessa avoimia, on myös tänne helppo tulla pahoin aikein. Poliisi on kuitenkin tehnyt hyvää työtä esimerkiksi Helsingin keskustan taskuvarkaiden kiinnisaamiseksi. Myös liikkuvan poliisin partioiminen teillämme on hyvä asia - paitsi yleisen ajoturvallisuuden kannalta, myös maantieryöstöjen ennaltaehkäisynä.

Tässä jälleen yksi hyvä syy, miksi suomalaisten poliisien määrärahoja ei saa vähentää.

Asunnottomuudesta ja syrjäytyneisyydestä voi nousta

Lauantai 17.10.2009 klo 12:20 - maria

 

Ystäväni Heikki Karhu on upea mies. Hän on tehnyt hienon uran työttömien järjestöissä, muun muassa toiminnanjohtajana Nurmijärven työttömissä. Hän totesi eräässä haastattelussa: ”Kahvittelun ja syrjäytymisen eston lisäksi on oltava myös toimintaa.”

Viisaasti sanottu.

Heikin tausta on kaikkea muuta kuin tyypillisen järjestöpomon. Miehellä ei ole korkeakoulututkintoa, eikä vielä muutama vuosi sitten ollut edes asuntoa. Heikki eli metsien miehenä itse kyhäämässään majassa - ja veti päänsä pehmeäksi kaikilla käsille sattuvilla aineilla.

Syynä alamäkeen oli rikki mennyt rakkaus ja siitä alkanut elämän hallinnan pettäminen. Heikillä oli pohjaan törmätessään vain kaksi vaihtoehtoa: kuolla tai elää. Heikki valitsi elämän. Onneksi. Elämän valitessaan hän päätti eheyttää myös rikki menneet välit poikaansa ja on pystynyt auttamaan monen muun kaltaisensa löytämään tukevamman maan jalkojensa alle.

Nurmijärven työttömien yhdistyksessä on työskennellyt parhaimmillaan 40 henkilöä: osa työskentelee palkkatuella, osa on ollut kuntouttavassa työtoiminnassa. Yhdistyksessä on myös muutama kriminaalihuollon kautta yhteiskuntapalvelua suorittava. Yhteistyötä tehdään myös seurakunnan kanssa. Työntekijät kunnostavat huonekaluja, auttavat muutoissa, siivoavat, maalavat, melkein mitä tahansa.

Oman kotipihani terassi rakentui kolmen entisen syrjäytyneen taitavilla käsillä alta aikayksikön.

Onneksi Heikki ei ole ainoa, joka on oivaltanut, että syrjäpolulle eksyneen elämänhallinnan palauttamiseen tarvitaan enemmän kuin vain sympatiaa.

Espoolainen FC Askel on asunnottomien jalkapallojoukkue. Sen taustamiehenä on toiminut Kaijus Varjonen. Mies työskenteli pitkään Espoon kaupungilla asunnottomien palveluiden kehittäjänä. Nykyään hänen työnantajansa on Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus.

Kaijus on saanut työssään ihmeitä aikaan. Yksi näistä ihmeistä on juuri tuo edellä mainittu FC Askel, jonka pelaajista osa on löytynyt Olarinluoman alkoholistien vastaanottokodin porukasta. Joukkue on toiminut paitsi elämässä kiinni pitävänä voimana, myös uskomattomana ponnahduslautana kohti valoa. Espoolaisena olen erityisen ylpeä, että juuri FC Askeleen pelaaja Johan Enkenberg valittiin viime vuoden Suomen asunnottomien MM joukkueeseen, jonka riveissä hän edusti kunniakkaasti Melbournessa Australiassa!

Niin Heikin kuin Johaninkin olisi ollut mahdotonta onnistua ilman suojaavaa kattoa päänsä päällä.

Tänään vietetään asunnottomien yötä.

Asunnottomuuden kitkemiseksi tarvitaan paitsi toimintaa myös asuntoja. Asunnottomuus voi johtua monesta eri syystä.

Asunnottomien määrä oli Suomessa vuoden 2008 marraskuussa noin 8000 yhden hengen taloutta ja 300 perhettä. Hyvinvointi valtiona itseään pitävässä Suomessa luvut ovat pöyristyttäviä.

Vanhasen II hallituksella on pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma vuosille 2008-2011.  Ohjelman toteutuminen etenee luvattoman myöhässä aikataulusta.

Vailla Vakinaista Asuntoa ry:n toiminnanjohtajan Sanna Lehtosen mukaan asunnottomuus ei Suomessa todellisuudessa olekaan vähentynyt. Asunnottomien määrä on noussut viimevuoden alle 8000 yli 8000. Valopilkkuna on pitkäaikaisasunnottomuuden vähentyminen. Nousussa on sen sijaan pätkäasunnottomuus. Tilanne johtuu korkeasta vuokratasosta sekä työttömyyden kasvusta.

Kuntien vuokra-asuntotarjonta ei ole riittävää. Kovan rahan vuokra-asuntoon taas ei pienipalkkainen tai irtisanottu pääse isojen vuokratakuiden ja mahdollisten luottotietomenetysten vuoksi.

Joka toinen asunnoton elää pääkaupunkiseudulla.

Pääkaupunkiseudulle tarvitaan siis lisää kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja. Tämä vaatii yhteistä tahtotilaa kaikilta alueen kaupungeilta.

Bruttokansanonnellisuus

Perjantai 2.10.2009 klo 9:28 - maria

 Päämäärättömyys vaikuttaa vahingollisesti ampiaisten mielenterveyteen.

Siksi niitä kuulemma pörrää välillä ympärillämme harmiksi asti.

- Kuhnurikoirailla ja naarastyöläisillä ei ole enää mitään tekemistä yhdyskunnan hyväksi, joten ne hortoilevat vähän kaikkialla kuolemaa odottaen, totesi muutama vuosi sitten Helsingin Sanomille Eläinmuseon johtaja Olof Biström.

Ampiaisten maailmassa ilmiö kuuluu niiden normaaliin elämänkulkuun. Vanhojen työläisten on väistyttävä talven jälkeen syntyvien uusien uurastajien tieltä.

Mutta kelit eivät ole aina kuolemalle otolliset. Normaalistihan kylmä ilma tuo viikatekuhnurin paikalle.

Ihmisten maailmassa pitkäikäisyyden pitäisi olla ilon aihe.

Ihmisen elinajan odote Suomessa on miltei tuplaantunut sadassa vuodessa. Isovanhempiemme nuoruudessa ei ollut tavatonta, että hautajaisia vietettiin vasta nelikymppisen maahan saattamiseksi.

Sairaudet olivat kohtalokkaita, työ yleisesti monin verroin fyysisesti raskaampaa, ei ollut imureita, astianpesukoneita, autoa jokaisen torpan pihassa.

Koulutustakaan ei ollut kuin harvoille valituille.

Eikä silloin tehty onnellisuustutkimuksia. Ei sellaiselle ollut kaiken muun puhteen lomassa aikaakaan.

***

Mikä tekee ihmisen onnelliseksi?

Taannoin Elinkeinoelämän valtuuskunnan tulevaisuusseminaarissa vierailleella taloustieteilijä Andrew Oswaldilla oli vastaus.

Ystävien tapaaminen lisää onnellisuutta, työttömyys taas vähentää sitä.

Ja kun kaikki pitää nykyään laskea myös rahassa, Oswaldkin teki asiasta tarkat laskelmat. Ystävien tapaaminen kerran kuussa merkitsee vuositasolla noin 85 000 euron säästöä, mutta jos työpaikka menee alta, menetystä tulee 212 000 euron verran.

Itse raha ei kuitenkaan tee hänen mukaansa ihmistä onnelliseksi.

Bruttokansantuotteen ohella Oswaldin mielestä pitäisikin kiinnittää huomiota "bruttokansanonnellisuuteen". Mikä ylevöittää tätä maallista vaellustamme? Tekee meistä terveempiä ja iloisempia?

Siinä olisikin haastetta niin talouselämälle kuin valtiovallalle.

***

Naapurissani asui aikoinaan reilusti päälle viisikymppinen mies. Kun hänen vaimonsa kuoli syöpään, hän oli, kuten rakkaansa menettänyt on. Hän suri pitkään, mutta selvisi. Aamuisin näin hänet töihin lähdössä, aina samaan aikaan samalla pysäkillä. Hän oli kova juttelemaan. Kertoili työkuulumisiaan mielellään. Etenkin hän kehui työpaikkansa kaveriporukkaa.

Sitten en nähnyt häntä pitkään aikaan, en pysäkillä tai muualla naapurustossa.

- Hän menetti työnsä, minulle kerrottiin, ja työttömäksi tultuaan ryyppäsi itsensä hengiltä.

Pandoran lippaasta kertovassa tarinassa sen sisuksista tulvi maailmaan mitä hirveimpiä asioita, mutta yksi asia jäi pohjalle -toivo.

Ilman sitä ei paljoa jää jäljelle.