Kuinka paljon on tarpeeksi?

Keskiviikko 17.2.2010 klo 13:17 - maria

Kun google-hakuun kirjoittaa englanniksi, how much is enough, osumia löytyy 116 miljoonaa. Päällimmäisessä linkissä mainostetaan kirjaa, jonka lukemalla voi kuulemma päästä vapaaksi vaurauden tuomasta paineesta ja saavuttaa paremman olon.

Liian helppo elämä synnyttääkin pahoinvointia ja tie onneen löytyy takapakkia ottamalla.

Mutta jos asiaa katsotaan niukkuudessa elävän näkökulmasta, aukeaa riittävyyden käsite täysin eri tavalla.
Tätä teemaa mukaili myös muutaman vuoden takainen Johanna Vuoksenmaan ohjaama Nousukausi-elokuva.

Siinä hyväosainen pariskunta päättää lähteä extreme-lomalle Jakomäkeen huono-osaisten keskuuteen. Aidosti varattomaksi päätyvät päähahmot joutuvat kohtaamaan niukkuuden, josta heillä ei ole aiemmin ollut mitään tietoa ja saavat kyvyn nähdä maailmaa kokonaisvaltaisemmasta perspektiivistä.

Kunnon jakomäkikokemus tekisi varmasti hyvää myös niille päättäjille, jotka uskovat sokeasti, ettei köyhyys eriarvoista ihmistä.

Köyhien suomalaisten määrä on kasvanut 100 000 ihmisellä tämän hallituksen aikana ja pienituloisten reaalitulot ovat laskeneet. Nämä ovat kylmiä ja tilastollisia faktoja, joita pakoon ei selittelyllä pääse. Siksi Sdp ja muut oppositiopuolueet jättivät perjantaina välikysymyksen, jossa hallitukselta vaaditaan vastausta muun muassa perusetuuksien korotukseen.

Sosiaaliturvamme on jäänyt viime vuosien saatossa jälkeen muun Euroopan kehityksestä. Pohjoismaiden joukossa olemme selkeästi häntäsijalla.

Keskustelua köyhyydestä käydään usein liian kapeasta vinkkelistä. Ei köyhyyden torjuminen ole kulu, vaan investointi. Eikä köyhyyden torjuminen saa rajoittua vain etuuksien jakamiseen.

Parasta köyhyyden torjumista on työnteon edellytysten lisääminen ja lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen.

Pahimmillaan köyhyys synnyttää mahdollisuuksien puutetta, joka alkaa jo kouluikäisenä.

– Kyllä meidän lapset tietää tasan tarkkaan, ketkä luokkakavereista ovat köyhiä, totesi minulle eräs äiti, ja lisäsi samaan hengenvetoon, että vaikka hän kuinka kehottaa jälkikasvuaan ottamaan myös varattomien perheiden lapset mukaan porukoihin, koululaisten sisäinen hierarkia estää sen.

– Niillä on kuulemma väärät vaatteet, eivätkä ne harrasta samoja juttuja kuin muut, hän kertoi lapsensa sanoneen.

Ehkä vähävaraisten asia ei tunnu riittävän monesta poliitikosta mielenkiintoiselta. Köyhä kun ei äänestä ja kaiken lisäksi heikompien puolestapuhuja leimataan helposti kaikkia syleileväksi maailmanparantajaksi.

Tai sitten joiltain päättäjiltä vain puuttuu kyky nähdä yhteiskunta kokonaisvaltaisesti.

Esimerkiksi ei työuria pystytä pidentämään, jos meille syntyy mahdollisuuksien puutteessa kasvanut sukupolvi. Eikä muuten pystytä pidentämään silloinkaan, jos meille syntyy liian helpon elämän riepottelema masentuneiden joukko.

Kuinka paljon on tarpeeksi, on oikeastaan yksi yhteiskuntamme tärkeimmistä kysymyksistä.